INSTRO A GOGO OSA 15 (2. kausi)

Tämä Suomen kolea ja synkkä talvi laittoi meidät, yleensä hilpeät velikullat sen verran apeiksi, että päätimme lähteä pakoon jonnekin aurinkoisempaan maahan. Nyt on siis aika pakata Rimowa ja suunnata aurinkoiseen Brasiliaan. Brasiliassa käymme tietenkin Rio de Janeiron kuuluisilla sambakarnevaaleilla, herkuttelemme paikallista katuruokaa ja pistäydymme Buzioksen jet set -lomakaupungissa drinkillä. Tämä kaikki tapahtuu tietenkin parhaan mahdollisen instrumentaalimusiikin soidessa ja teeman mukaisesti mukana on myös brasilialaisia esityksiä. Tervetuloa mukaan Instro á Go Go´n jet set -seuramatkoille.

Olet saapunut kohteeseen, kun lentokoneen ikkunasta näkyy tämä 38 metrinen, Corcovado-vuoren huipulle rakennettu Kristus-patsas, joka on Rio de Janeiron kuuluisin maamerkki.

THE VENTURES

The Venturesin versio suositun ”Hawaii Five-O” -tv-sarjan tunnussävelmästä nousi vuonna 1969 Yhdysvaltain singlelistan 4. sijalle ja heidän samaa nimeä kantanut albumi 11. sijalle. Kappale onkin yksi yhtyeen kaikkien aikojen suurimmista menestyksistä. Kappaleen sävellyksestä vastasi, Rat Packin kanssakin työskennellyt, elokuva- ja televisiosarjamusiikkiin erikoistunut Morton Stevens.

THE KREW KATS

Pitkän ja menestyksellisen uran tehnyt kitaristi Big Jim Sullivan (1941-2012) oli mukana 54:llä englannin listaykköshitillä 1960- ja 70-luvuilla. Ennätys, jota tuskin koskaan tullaan rikkomaan. Kun seuraavan kerran kuulette vaikkapa Jet Harrisin ja Tony Meehanin “Diamondsin”, Peter & Gordonin “A World Without Loven”, Georgie Famen ”Yeh, Yehin”, Tom Jonesin “Green, Green Grass of Homen“ tai Jane Birkinin ja Serge Gainsbourgin “Je t'aimen” niin ajatelkaapas, että sama mies kitarassa niissä kaikissa. Uransa alkuaikoina Sullivan kuului The Krew Kats -nimiseen (kts. osa 5) instrumentaaliyhtyeeseen yhdessä Brian Bennettin ja Brian Lockingin kanssa, joista kumpikin siirtyi myöhemmin The Shadowsiin. Krew Katsiltä valitsimme ohjelmaan napakan ”Peak Hourin” vuodelta 1961.

DUANE EDDY

Venturesin, Astronautsin, Challengersin ja monien muiden yhdysvaltalaisten kitarayhtyeiden lisäksi myös twang-kitaran mestari Duane Eddy nautti suurta suosiota Japanissa. Eddy levytti vuonna 1967 ”Tokyo Hits” -nimisen albumin, joka julkaistiin ainoastaan Japanin markkinoilla. Valitsimme levyltä Eddyn mahtavan version japanilaisen Blue Cometsin vuoden 1966 hittikappaleesta “Blue Eyes” (suomeksi sen levytti Danny vuonna 1968). Tämän levyharvinaisuuden saimme lainaksi Olle Salon yksityiskokoelmasta.

THE SHADOWS

60-luvun puolivälissä kuulas rautalanka alkoi olla jo auttamattoman vanhanaikaista, joten jopa suuri ja mahtava Shadows joutui modernisoimaan soundiaan. Kappaleessa ”Stingray” yhtye valjasti käyttöönsä rupisen fuzz-soundin ja se kannatti, sillä single kipusi kotimaassaan singlelista 19. sijalle vuonna 1965.

WALTER WANDERLAY

Brasilialainen Walter Wanderley tunnetaan ehkä parhaiten yhteistyöstään laulaja Astrud Gilberton ja tämän aviomiehen kitaristi João Gilberton kanssa. Kolmikko levytti Verve-levy-yhtiölle vuonna 1966 bossa novaa Yhdysvalloissa laajemmin tunnetuksi tehneen levyn ”A Certain Smile A Certain Sadness”. Lisäksi Wanderlay julkaisi yhteensä 46 sooloalbumia ja toimi lukemattomilla bossa nova -levytyksillä studiomuusikkona. Wanderleyn soololevyistä ”Rain Forest” myi jopa platinaa Yhdysvalloissa vuonna 1966. Tuolta ko. albumilta on myös tähän lähetykseen valitsemamme Marcos Vallen sävellys “Summer Samba”.

BUFALOS D´AQUA

Vuonna 1997 perustettu Etelä-Brasilialainen Bufalos d´Agua on osoitus maansa marginaalisesta, mutta vireästä surf-musiikkiscenestä. Valitsimme yhtyeen vuonna 2001 ilmestyneeltä ”Pacific Hell” -albumilta kappaleen “Green Valley and the Moon”.

GEORGE BRADLEY AND HIS BAND

Brittiläisestä George Bradley and His Bandistä emme onnistuneet löytämään mainittavaa biografiaa, mutta toimikunnan arkistosta löytyvä, vuonna 1965 julkaistu seiskatuumainen single “Breakout/Vendetta” on go-go -musiikin pieni helmi. Singleltä valitsimme soitettavaksi sen a-puolen, joka on täyttä actionia - a go-go actionia.

AL CASEY

Pitkän linjan ammattikitaristi Al Casey (1936-2006) muodosti 50-luvun puolivälissä dynaamisen duon, niin ikää uransa alkutaipaleella olevan, biisinikkarin ja tuottajan Lee Hazlewoodin kanssa. 60-luvulla Casey liittyi legendaariseen sessiomuusikoiden superryhmään, The Wrecking Crewiin, joka vastasi suurelta osin Yhdysvalloissa 60-luvulla levytetyistä pop-hiteistä. Tyylinäytteeksi Caseyn napakasta surf-kitaroinnista nappasimme ”The Hearsen” hänen sooloalbumiltaan ”Surfin´ Hootenanny”. Hazlewoodin tuottama ja suurimmaksi hänen sävellyksiään sisältänyt albumi nousi albumilistan 48. sijalle vuonna 1963. Kyseinen albumi kuuluu surf-musiikin, jos ei aivan suuriin klassikoihin niin ainakin pienoisiin helmiin.

THE CHALLENGERS

Vuosina 1962-70 koossa ollut losangelesilainen surf-yhtye The Challengers kuului genrensä tuotteliaimpiin ja menestyneimpiin, myös maansa rajojen ulkopuolella, varsinkin Japanissa. Yhtyeen menestykseen vaikutti merkitsevästi, että se pääsi esiintymään useisiin television musiikkiohjelmiin ja toimi jopa vuosina 1965-66 ”Surf´s Up” -nimisen tv-shown housebandinä. Television vaikutus näkyi myös Challengersin (järjestyksessä toisen) albumin kannessa, jossa bändin nimen ohella komeili tv-juontaja Lloyd Thaxtonin nimi kuvan kanssa. Juuri tuolta ”Lloyd Thaxton Goes Surfing With The Challengers” -albumilta (1963) valitsimme väkevän “Moondawgin”.

THE CHARADES

Alun perin The Bob Crewe Generationsin 1966 levyttämä lungisti groovaava instrumentaalikappale ”Music To Watch Girls By” nousi seuraavana vuonna kansainväliseksi hitiksi Andy Williamsin lauluesityksenä. Tanssilattialle suorastaan pakottavan kappaleen ovat vuosien varrella versioineet useat artistit ja yhtyeet, joista erityishuomion ansaitsee Mr. Spockin, eli Leonard Nimoyn space disco -versio ”Music To Watch Space Girls By” vuodelta 1967. The Charadesin sovitus tuo kappaleen uudelle vuosituhannelle säilyttäen kuitenkin sen alkuperäisen kuokuttavan grooven. Kappale tulee löytymään yhtyeen uudelta 26.2 julkaistavalta upouudelta ”Lost Tapes” -albumilta, joten tässä mitä herkullisin teaser.

Rio de Janeiro on ennen kaikkea tunnettu vuotuisista, spektaakkelimaisista sambakarnevaaleistaan. Kuvassa elokuvaohjaaja ja -näyttelijä Orson Welles Rion sambakarnevaalien humussa vuonna 1942.

Ennen poliittisen ilmapiirin kiristymistä 1960-luvun puolivälissä oli Rio de Janeiro ollut suosittu kansainvälisten filmitähtien lomailukohde (jota se on ollut jälleen 80-luvun puolivälistä sotilasjuntan kaaduttua). Kuvassa Brigitte Bardot poseeraa kuvaajille Cobacabana Palacen terassilla vuonna 1964. Bardot tuli myös nostaneeksi pienen Buzioz -nimisen kalastajakylän profiilia hänen paettuaan sinne paparazzi-kuvaajia brasilialaisen poikaystävänsä kanssa. Nykyään kaupunki on suositti jet set -lomakohde, jonne on jopa pystytetty Brigitte Bardot -patsas.

Kreikkalaisen mytologian tarinoista on tehty lukuisia elokuvasovituksia, niin myös Orfeuksen ja Eurydiken traagisesta rakkaustarinasta, joka Marcus Camusin vuonna 1959 ohjaamassa (useita kansainvälisiä elokuvapalkintoja saaneessa) modernissa versiossa ”Orfeu Negro” (suom. Musta Orfeus) on siirretty Rio de Janeiron sambakarnevaaleihin. Taidokkaasti kitaraa näppäilevä Orfeus (paremmin jalkapalloilijana tunnettu Breno Mello) aikoo lumota viehättävän Eurydiken (Marpessa Dawn) soitollaan, mutta kilpakosijaksi asettuu itse Kuolema (kaksinkertainen kolmiloikan olympiamitalisti Adhemar da Silva). Musiikki on elokuvassa tärkeässä osassa ja siitä vastasivat Luiz Bonfá ja Antonio Carlos Jobim, jotka kumpikin olivat tärkeitä, jopa tärkeimpiä, vaikuttajia bossa novan synnylle ja maailman valloitukselle. Elokuvassa Orfeuksen esittämä Bonfán riipaisen kaunis sävellys ”Manha de Carnaval” (eng. A Day in the Life of a Fool) tuli kuuluisaksi ympäri maailmaa mm. Harry Belafonten ja toimituksemme ylittämättömän suosikin, Frank Sinatran esityksenä. Suomessa ikivihreiden (käännös)iskelmien kaanoniin kappaleen liitti, Saukin sanoituksella, Vieno Kekkonen vuonna 1960.

Brasilia -elokuvien esittelyssä toimituksellemme oli lähes mahdotonta ohittaa suurelta osin Brasiliaan ja Rio de Janeiron sambakarnevaalien ajankohtaan sijoittunutta, Lewis Gilbertin ohjaamaa James Bond -elokuvaa ”Moonraker” (suom. Kuuraketti) vuodelta 1979. Elokuva pohjautuu hyvin löyhästi Ian Flemingin, järjestyksessä toiseen, vuonna 1955 ilmestyneeseen James Bond -romaaniin, jossa Bond asettuu ökyrikkaan teollisuuspohatta sir Hugo Draxin suunnitelmien tielle. Salatun natsimenneisyyden omaavan Draxin suunnitelmana on tuhota Lontoo ydinkärkiohjuksella. Näin siis kirjassa, mutta elokuvassa Michael Lonsdalen esittämä Drax aikoo tuhota koko ihmiskunnan avaruustukikohdastaan käsin. ”Tähtien sodan” menestyksen innoittamana Roger Mooren esittämä James Bond matkustaa komennuksellaan Amazonin sademetsistä aina avaruuteen asti. Mielikuvituksellinen Bond -elokuva sai aikoinaan kriitikoilta sekä haukkuja (viimeisetkin uskottavuuden rippeet vievänä) että kehuja (rohkeana ja erittäin viihdyttävänä). Yhtä kaikki, elokuva oli vuoden 1979 ykköshitti (ja samalla yksi koko sarjan menestynein) ja sai jopa Oscar-ehdokkuuden erikoistehosteista. Kuvassa Bond kamppailee Pão de Açúcarin, eli Sokeritoppavuoren laelle vievän köysihissin katolla Jaws -nimisen jättiläismäisen ammattitappajan (Richard Kiel) kanssa.

Brasilian kauniiden maisemien lisäksi annamme lähetyksessämme arvoa naiskauneudelle. Yhdysvaltalainen malli ja näyttelijä Chris Cranston The Ventures -kokoelma-albumin aukeamalla kannusti varmasti osaltaan ostopäätöksen tekoon vuonna 1967. Ainakin Mr. Moberg tunnustaa joutuneensa tämänkaltaisen markkinoinnin hyväuskoiseksi uhriksi, mutta tässä tapauksessa myös levyn sisältö teki vaikutuksen.

Chris Cranston esiintyi muutamissa pienissä rooleissa mm. "beach party" -elokuvien sarjaan kuuluvassa "Beach Planket Bingo" (1965) ja Barbara Streisandin ja Omar Sharifin tähdittämässä menestysmusikaalissa "Funny Girl". Parhaiten hänet muistetaan kuitenkin The Venturesin albumin kansikuvien lisäksi Playboy-lehden huhtikuun 1971 playmatena. Playboyssa Cranston oli poseerannut jo aiemmin 1968 (kuva) ja oli usein nähty juhlija Hugh Hefnerin isännöimässä "Playboy After Dark" -late night showssa 1969-70.

Caipiroska (ohje on maailman helpoin):

  • about 2 tl sokeria
  • about puolikas Lime
  • about 4 cl Vodkaa

Viipaloi lime lohkoiksi ja lisää sokerin kanssa lasiin. Murskaa limelohkot huolella ja täytä lasi jäämurskalla. Sitten vain lisäät vodkan ja sekoitat. Loistavaa helteellä tai kun hävyttömän monta ruokalajia, niin siihen väliin drinksu, ja taas jaksaa..

Ikuinen kysymys: CAIPIROSKA vai CAIPIRINHA? Toimikuntamme on juuri saanut päätökseen Virallisen Suosituksen: Se On Caipiroska.

Tunteihin venyneen kokouksen ja maistelutilaisuuden jälkeen tulimme vain siihen lopputulokseen, että paikallista Cachacan makua ei vain saada millään peitettyä kunnolla. ”Mikään määrä sokeria ja limeä ei riitä siihen”, sanoi eräskin Instro a´Go Go Clubin vaikutusvaltainen herrasmies. Jotain pulinaa kuultiin myös Rinhan puolesta tyyliin: ”tässä maistuu Brasilia”. Mutta kyllä se tulos oli lopulta jäätävän selvä! So, Ladys and Gents: Caipiroska it is.

 

Töpäkkää Brasiliaista katuruokaa. Macaxeira on juureskasvi -vähän bataatin tyyppinen. Tässä päällä on kasviksia ja lihaa.

(kuva: Marimente)