INSTRO A GOGO OSA 16 (2. kausi)

Tällä kertaa toimituksemme on ottanut oikein asiakseen paneutua kuulijapalautteeseen. Kyllä vain, olemme tyhjentäneet palauteboxin toimituksemme pöydälle ja käymme läpi niin kiitokset kuin haukut, soitamme muutamia teidän toivekappaleita ja vastaamme pariin visaiseen kysymykseen. Lisäksi paljastamme uteliaille jotain pientä tulevien ohjelmien teemoista.
Instro A Go Go Radio Show ei kuitenkaan ole mikään toiveradio, joten aikaa on varattu tuttuun tyyliin myös mm. elokuvakatsaukseen, jossa pitkästä aikaa käsittelyssä James Bond ja järjestyksessä kolmas Bond-elokuva.

Rajumpaa vai pehmeämpää? Jouduimme todella raapimaan päitämme, että keksimme minkälainen kappale tyydyttäisi nuo molemmat toiveet (samassa kappaleessa!). Päädyimme levyvalinnassa Link Waryhin: raju kitaristi soittamassa italialaista balladia.

THE DAVE CLARK FIVE

The Beatlesin ohella Ison Britannian suosituimpia pop/rock-yhtyeitä oli, niin ikään, molemmin puolin Atlanttia listahittejä napsinut The Dave Clark Five (kts. osa 11). Bändin repertoaarissa instrumentaalit pysyivät vahvasti vielä 60-luvun puolivälissäkin, jolloin heiltä ilmestyi kokonainen instrumentaali-albumi, jolta nappasimme mukaan ”No Stopping” -nimisen toimintarallin.

LINK WRAY & THE RAYMEN

Särökitaran mestarin, Link Wrayn pehmeän puolen esiintuova esitys, “Sorrento” 60-luvun puoliväliltä on tietenkin tuo vanha italialainen sävelmä ”Torna a Surriento”, jonka ovat levyttäneet vuosien varrella lukuisat artistit aina Elviksestä Frank Sinatraan. Kuunnelkaapa tarkkaavaisesti kappaleen intro, eikö olekin hämmentävän samankaltainen kuin Johnny Riversin ”Secret Agent Manissä” - kumpi olikaan ensin, muna vai kana?

SANDIE SHAW

Brittiläinen Sandie Shaw levytti verrattoman vauhdikkaan version Bobby Troupen vuonna 1947 säveltämästä pop-klassikko “(Get Your Kicks On) Route 66:stä”. Kappale löytyy Shawn vuonna 1968 julkaistulta ”The Sandie Shaw Supplement” -albumilta. Kappale on ensimmäinen ohjelmassamme soitettu laulukappale, joten sen valinnan suhteen olimme todella tarkkoja - Sandie Shaw läpäisi seulan kirkkaasti.

JOHNNY REBB & THE ATLANTICS

Australialainen rock and roll- ja pop-laulaja Johnny Rebb (1938-2014) oli 1950- ja 60-luvuilla suosionsa huipulla. Rebb liittyi niin ikään suosionsa huipulla olleen kitarayhtye The Atlanticsin (kts. osa 8) laulajaksi 1964. Yhteistyön tuloksena syntyi kolme singleä, joista suurimman suosion sai 1965 julkaistu cover-versio Willie Dixon/Bo Diddley -kappaleesta “You Can´t Judge A Book by the Cover”.

JOHN BARRY

John Barryn käsialaa oleva, James Bond -elokuva ”Goldfingerin” soundtrack menestyi verrattomasti listoilla ja sai korkeimman sijoituksen Yhdysvaltain albumilistan 1. sijalta. Elokuvan ikimuistoisen teemakappaleen lauloi Shirley Bassey, joka oli Barryn ystävä, sanoituksesta vastasivat Leslie Bricusse ja Anthony Newley. Basseyn kappale singahti kotimaassaan Isossa Britanniassa singlelistan 21. sijalle ja Yhdysvalloissa peräti sijalle 8., Japanissa lohkesi 1. sija, Australiassa 4., Itävallassa 7., Italiassa 3., Norjassa 7. jne.

THE SUNSETS

Lontoolainen Grant Tracy & The Sunsets kuului lukuisiin brittiläisiin esibeatleanisen aikakauden rock/pop-kokoonpanoihin ja Cliff Richardin ja Shadowsien mallin mukaan yhtyeen repertoaariin kuului tietenkin myös instrumentaaleja. Tyylillisesti Grant Tracy asettuu jonnekin hänen innoittajiensa Del Shannonin ja Ricky Nelsonin välimaastoon. Suosiota kokoonpanolla riitti kotisaartaan enemmän Länsi-Saksassa, jossa he pääsivät levyttämään Telefunkenille mm. saksankielisen version Lee Dorseyn ”Ya Ya“ -hitistä. Valitsemamme esitys, ”Manhunt” vuodelta 1961, on yhtyeen kitaristin Pete Dellon oma sävellys ja kuuluu vielä tänä päivänäkin useiden brittiläisten rautalankabändien ohjelmistoon.

BOBBY FULLER & THE FANATICS

Texasilainen Bobby Fuller luotti vanhan koulukunnan rock and rollin voimaan vielä 60-luvun puolenvälissä, jolloin brittiläiset invaasiobändit ja folk dominoi yhdysvaltojen listoja. Fullerin omintakeisessa ”myöhäis rock and rollissa” oli vahvasti esillä Buddy Hollyn (niin ikään texasilainen) vaikutus, mutta myös surf. Valitsimme tähän osaan Bobby Fullerilta ja Fanaticsiltä vahvan instrumentaaliesityksen, ”The Chase”, joka on äänitetty El Pasossa 1963 ennen Fullerin muuttoaan Los Angelesiin. Enkelten kaupunki koitui lahjakkaan nuoren miehen turmioksi ja hänet löydettiin heinäkuussa 1966, 23-vuotiaana, eräältä hollywoodilaiselta parkkipaikalta kuoliaana ja yltä päältä bensiinissä. Fullerin mystinen kuolema herätti jo aikoinaan useita teorioita - oliko kyseessä itsemurha vai oliko kyseessä mustasukkaisen mafioson kosto pelleilystä hänen naisensa kanssa vai oliko asialla Mansonin ”perhe”?

THE CHEROKEES

Menestyneen kalifornialaisen instrumentaalirock-yhtye The Champsin (1958-1965) perustaja ja kitaristi Dave Burgess toimi myös yhtyeen levy-yhtiön, Challengers Recordsin sessiomiehenä. Burgessin kädenjälki kuuluu myös tässä, studiokokoonpano The Cherokeesin ainoan singlen b-puolen kappaleessa ”Uprising” (1961). Tämä huikeasti rokkaava kappale oli ajalleen tyypillinen, tärkeämmän levytyssession ns. luppoaikana syntynyt äänitys, josta otettiin vain pieni painosmäärä, julkaistiin ilman sen kummempaa markkinointia ja myytiin lähinnä paikallisesti. Tämän ko. levyharvinaisuuden saimme lainaksi Big Beat -lehden toimittajan, Erika Halmeenpään yksityiskokoelmasta.

THE CHANTAYS

Tuskin arvasivat kalifornialaiset, Santa Anan high schoolia käyneet koulukaverukset vuonna 1961, että heidän juuri perustamastaan yhtyeestä tulisi eräs kaikkien aikojen menestyneimmistä surf-bändeistä. Joulukuussa 1962 levytetty ”Pipeline” kohosi seuraavana vuonna valtakunnallisen listan 4. sijalle ja saavutti suosiota myös muualla maailmassa - kappaleen levytti myös Eero ja Jussi & The Boys 1965. Pelkkiä instrumentaalinumeroita esittävät yhtyeet tulivat kuitenkin nopeasti tiensä päähän ja niin myös The Chantays laajensi repertoaariaan laulumateriaaliin, josta nappasimme esittelyyn mallikkaasti surfrockiksi kääntyneen  Buddy Hollyn ”Maybe Babyn” vuodelta 1965. Yhtye lopetti toimintansa 60-luvun puolivälin jälkeen, mutta kokosi rivinsä jälleen 90-luvulla ja tietojemme mukaan keikkailee vielä tänä päivänäkin.

THE SHAKIN WHISKERS

The Shakin Whiskers on uusi, vasta viime vuoden lokakuussa perustettu surf & roll -bändi, jota voisi luonnehtia: The Blasters meets The Ventures. Vaikka kokoonpano on uusi, niin soittajat vanhoja, monissa kokoonpanoissa marinoituneita soittorosvoja. Yhtyeen napakkuuden osoittaa heidän tuore versio Mel Taylor (Ventures-rumpali) & The Magicsin vuonna 1965 levyttämästä “Bullseyestä”.

Eräs kuulija kysyi, miksi olemme ohittaneet kaikki suomalaiset rautalankabändit, varsinkin ne vanhemmat? Pyrkimyksemme on ollut valita ohjelmaan monipuolisesti instrumentaaliesityksiä ympäri maailmaa, mutta jokaisessa jaksossa olemme nostaneet esiin myös suomalaisia esityksiä ja jokaisen jakson ns. ankkuripaikka on ollut varattu uudelle tai ainakin uudemmalle suomalaiselle yhtyeelle. Suomalaisten rautalanka-klassikoiden puuttuminen ohjelmasta on täysin tietoista, sillä teimme samalla työryhmältä viime vuonna 16-osaisen ”Rautalanka soi - suomalaisen rautalankamusiikin historiikki” -nimisen radiosarjan. Siinä käsittelimme kaikki, siis aivan kaikki, suomalaiset rautalankalevytykset 60-luvulta ja mukana oli myös useita ennen julkaisemattomia äänitteitä, treeninauhoja ja live-pätkiä mm. The Soundsilta (kuvassa).

Mielenkiintoisin pyyntö oli, että voisimmeko soittaa hengellistä rautalankaa (sellaistakin siis on?). Meitä on kuitenkin toimikunnan johdosta käsin ohjeistettu, että ohjelman linja tulee säilyttää täysin viihteellisenä, joten uskonnolliset sekä poliittiset seikat kaikissa muodoissa ovat poissuljettuja. Sen sijaan olemme saaneet hyväksynnän soittaa tässä jaksossa muutamia laulettuja kappaleita ja sen me myös teemme - historiallisen ensimmäisen laulukappaleen esittäjäksi karsiutui Sandie Shaw (kuvassa).

Viimeistään kolmas James Bond -elokuva ”Goldfinger” (suom. 007 ja Kultasormi) vakiinnutti Bondin aseman maailmanlaajuisena pop-ikonina vuonna 1964. Kuvassa Sean Conneryn esittämälle Bondille valkenee, että suuruudenhullun Auric Goldfingerin (Gert Fröbe) liiketoimiin sekaantumisella on kohtalokkaat seuraukset. Alleviivatakseen julmaa viestiään Goldfinger tapattaa Bondia auttaneen Jill Mastersonin (Shirley Eaton) maalauttamalla tämän kauttaaltaan kultaan.

Are we going to have a problem with you, Mr. Bond? Elokuvassa Bond sai apua peräti kolmelta viehättävältä naiselta, jotka hänen yksitellen viekoittelee puolelleen. Kuvassa Mastersonin sisarukset Jill (Shirley Eaton) ja Tilly (Tania Mallet) sekä Pussy Galore keskellä (Honor Blackman) näyttävät, että tulevat toimeen ilman Bondin huolenpitoakin. Ian Flemingin vuonna 1959 julkaistussa kirjassa Tillyllä oli huomattavasti suurempi rooli ja toisin kuin elokuvassa, Bond koki järkyttävän kolauksen miehisyydelleen Tillyn ja Pussyn viehtyessä toisiinsa salskeaa sankaria enemmän.

Tarkkasilmäisimmät Bond-fanit panivat varmasti merkille, että elokuvassa Bond käytti aseenaan Walther PPK -pistoolin sijaan pitkäpiippuista Walther P38:aa. Kuvassa Bond käy raivokasta tulitaistelua paetessaan Tilly Mastersonin kanssa Goldfingerin korealaisia kätyreitä.

Goldfingerin mykkä autonkuljettaja/henkivartija Odd Job käytti aseenaan knallia, jonka lieri oli kevyttä, mutta erittäin lujaa metalliseosta. Mies oli ilman tappavaa päähinettäänkin hengenvaarallinen, sillä hallitsi suvereenina karate-eksperttinä seitsemän tapaa tappaa ihminen yhdellä iskulla. Elokuvassa Bond saikin elämänsä selkäsaunan Odd Jobilta, jota näytteli hawaililaissyntyinen painonnoston olympiamitalisti ja showpainin ammattilainen Harold Sakata (kuvassa).

Hän oli elävä nuija, luultavasti vaarallisin eläin maan päällä… Vaikutti siltä kuin hyökkäävä elefanttikaan ei olisi saanut häntä pois tasapainosta. – Odd Jobin kuvaus Flemingin kirjassa.

Mr. Örnberg pääsi poseeraamaan James Bondin mm. ”Goldfingerissä” käyttämän Aston Martin DB5:n kanssa kesällä 2015 ”Bond in Motion” -näyttelyssä Lontoossa. Olisittepa nähneet Mr. Mobergin kateudesta vihreät kasvot hänen nähtyään tämän kuvan.

Instro a Go Go Radio Shown englanninkielinen versio alkaa kevään aikana, aluksi ainakin Hollannissa ja Yhdysvalloissa. Lisäksi Instro a Go Go´n, niin ikään englanninkielinen, sisarshow - Surf a Go Go - aloittaa maaliskuun aikana. Em. showt tulette löytämään myös kotisivuiltamme. Uusien englanninkielisten ohjelmien juontajana toimii, vuorottelevien Mr. Mobergin ja Mr. Örnbergin lisäksi, uusi ääni - Mr. Sami Smith (kuvassa).

Aaltojen kesyttämiseen päästään käsiksi kevään aikana myös Instro a Go Go Radio Shown surf special -jaksossa, ja silloin on luvassa paljon uutta suomalaista surf-musiikkia. Kuvassa Hollywood-tähti Kirk Douglas esittelee atleettista vartaloaan surffilaudalla ”Spartacuksen” kuvausten aikana 1960.