INSTRO A GOGO OSA 27 (2. kausi)

Tervetuloa Instro a Go Go Luxury Travelsin lennolle Turkkiin. Itse kohdemaan lisäksi, tai oikeastaan sitä enemmän, puhumme lentoemäntien ammattikunnan synnystä ja sen kehittymisestä aina turistimatkojen alkuaikoihin saakka. Matkan aikana esitetään, totta kai, myös elokuva, joka on suurimmaksi osin kohdemaahamme sijoittuva James Bond -elokuva ”From Russia With Love” (suom. Salainen agentti 007 Istanbulissa) vuodelta 1963.

Toimikunnan johdon määräyksestä, kuulijapalautteeseen perustuen, olemme valinneet mukaan lähetykseen aiempaa enemmän tuttuja standardisoituneita melodioita. Pyrimme kuitenkin pitämään shown mielenkiintoisena, joten tulette toki kuulemaan tuttuja melodioita, mutta ei-niin-tuttuina versioina.

Lentoemäntien ammattikunta syntyi vuonna 1930, kun San Francisco Boeing Air Transport pestasi palvelukseensa reittilennoille seitsemän lentoemäntää, jotka olivat kaikki sairaanhoitajia koulutukseltaan. Olikin varsin luontevaa pestata sairaanhoitajia pitämään huolen matkustajien hyvinvoinnista, sillä siihen aikaan lentäminen oli huomattavasti epätasaisempaa kuin nykyisin.

THE SURFARIS

Toimikunnan määräyksestä aloitamme tästä lähtien jokaisen lähetyksen tutulla melodialla ja tällä kertaa sellaiseksi valikoitui brittiläisen Jerry Lordanin sävellys ”Apache”, josta tuli maailmanlaajuinen hitti The Shadowsin levyttämänä vuonna 1960. Shadowsia on kuitenkin kuunneltu showssamme niin paljon, että päädyimme edellisessä lähetyksessä soitetun yhdysvaltalaisen The Surfariksen versioon - bändin levyt olivat sopivasti jääneet toimituksen pöydälle. Surfariksen ”Apache” toimii samalla oivallisena esimerkkinä siitä, että surf-musiikkia määrittää nimenomaan soundi, eikä kitaristin nopeus.

AL CAIOLA

Huikean uran tehnyt vanhan liiton ammattikitaristi ja toisen maailmansodan veteraani, joka oli mukana Iwo Jiman kähinöissä paarinkantajana. Omien soololevytysten ja keikkojen lisäksi mies työllisti itseään mm. Paul Ankan, Bobby Darinin, Connie Francisin, Perry Comon, Buddy Hollyn ja tietenkin Frank Sinatran ja muiden ratpackiläisten studiosessiossa. Tyylinäytteeksi Caiolalta valitsimme ”Two Guitars” -nimisen kappaleen vuodelta 1961. Venäläiset mollikaihoiset kansansävelmät olivat suosittuja paitsi Suomessa, myös ympäri maailmaa, jonne ne olivat levinneet Venäjän vallankumouksen jaloista ympäri maailmaa paenneiden miljoonien siirtolaisten mukana.

THE BEATNICKS

The Beatnicks, Norjan eräs suosituimmista rautalankayhtyeistä, tai kuten Norjassa sanotaan - shadowsband, oli toiminnassa ensin vuodesta 1961 vuoteen 1968 ja uudelleen koottuna 1994 eteenpäin. Toimikunnan arkistosta löytämältämme ”Fly Middle East” -EP:ltä (1963) poimimme esitettäväksi suomalaisittainkin (Olavi Virran eksoottisena käännösfoksina) tutun kappaleen ”Istanbul”.

THE VICEROYS

The Viceroys teki vuosina 1962-1965 neljä singleä hollywoodilaiselle, enemmänkin jazzin julkaisijana tunnetulle Bethlehem Recordsille (Dexter Gordon, Bobby Troup, Mel Tormé, Duke Ellington, Charles Mingus, Nina Simone…). Viceroysin repertoaariin kuului muodikkaiden surf-sävyisten instrumentaalien, joista näytteeksi valitsimme ”Seagreenin” vuodelta 1962, lisäksi 60-luvun alkupuolella jo auttamattoman epämuodikkaaksi käynyttä rockabillyä, jolla yhtyeen laulaja/kitaristi Rick Emerson oli saanut mainetta edellisellä vuosikymmenellä The Sidewinders -yhtyeensä kanssa.

JOHN BARRY

Ensimmäisen James Bond -elokuvan (Dr. No) menestys takasi suuremman budjetin John Barrylle laajentaa seuraavan elokuvan äänimaailmaa vuonna 1963. Barryn säveltämä teemakappale ”From Russia With Love” kuullaan instrumentaaliorkestraationa elokuvan alussa ja lopputekstien aikana Lionel Bartin sanoituksella Matt Monron laulamana. Elokuvan soundtrack nousi Isossa Britanniassa albumilistan 20. sijalle ja Yhdysvalloissa sijalle 24. Teemakappaleen levyttivät suomeksi mm. Laila Kinnunen ja Reijo Taipale.

LARRY AND THE LEFTHANDED

Larry and The Lefthandediä (1994-1999) on usein sanottu Suomen ensimmäiseksi oikeaoppiseksi 60-lukuiseksi garagerock-bändiksi. Yhtye nimesi 90-luvulla Rumble -lehden haastattelussa vaikutteikseen (ilmiselvästi) vanhat garage-harvinaisuudet ja Link Wrayn, mutta myös M.A. Nummisen Elektroninen Sähkökvartetti -orkesterin 60-luvulta. Nummisen kanssa he tekivätkin vuonna 1995 ”Larry & The Lefthanded featuring M.A.N.” -nimisen singlen. Me valitsimme esitettäväksi yhtyeen ensimmäiseltä albumilta ”Diabolika” (1996) kiihkeän ”Teenspy Themen”. Seuraavalla albumillaan ”Quantum Rider” (1998) Larryt ottivat pesäeroa autotallisoundiin ja siirtyivät vahvemmin elektrorockin suuntaan.

THE HUSTLERS

Losangelesilaiselle, surf-musiikin julkaisijaksi profiloituneelle, Downey Recordsille useita singlejä tehnyt The Hustlers toimi myös levy-yhtiön Downey Skate-O-Rama -klubin housebandinä ja pääsi säestämään mm. Jackie DeShannonia ja useita lauluryhmiä, kuten The Righteous Brothersia ja The Rivingtonesia. Hustlers oli koossa vuodesta 1961 vuoteen 1967, ja valitsemamme orientaaleja sävyjä sisältävä kappale ”Migraine” on vuodelta 1964.

THE DEL-VIPERS

Ai Texasin preerioilla mukamas harrastettaisi surffausta… no ei tietenkään konkreettisesti, mutta musiikin avulla on mahti toteuttaa surffausta ainakin äänimaisemana. The Del-Vipersin vuonna 2015 ilmestynyt ”Terror of…” -albumi sisältää kiihkeää ja vetisesti lätisevää, punk-asenteen raivolla soitettua korkeaoktaanista sekoitusta kalifornialaisesta old school surfista ja japanilaisesta elekistä. Näytteeksi valitsimme keskitempoisen ”The Angry Manin”.

THE ASTRONAUTS

Coloradolaista The Astronautsia olemme soittaneet useasti ennenkin, ja miksemme soittaisi jatkossa, sillä bändi kuuluu eittämättä surf-bändien kirkkaimpaan kärkeen. Tällä kertaa Astronauts esittää meille exoticasävellyksillään tunnetuksi tulleen Martin Dennyn ”Quiet Villagen”, joka löytyy heidän vuonna 1965 julkaistulta ”Go...Go...Go!!” -albumilta.

COSH BOYS

60-luvun alun, ns. esibeatleaanisen aikakauden tyylistä brittiläistä rock and rollia esittävä helsinkiläinen Cosh Boys on kiertänyt aktiivisesti ympäri Eurooppaa koko reilut kymmenvuotisen olemassaolonsa ajan - niin isoilla festareilla kuin intiimeillä pubikeikoilla. Yhtyeen repertoaariin kuuluu olennaisena osana myös kitarainstrumentaalit, kuten heidän ”Bring Rockabilly Back” -esikois-EP:ltä (2004) mukaan lähetykseen nappaamamme ”Taboo Twist” osoittaa. ”Pamppupojat” esiintyivät Instro a Go Go Clubilla tammikuussa 2014.

40-luvulla lentoemäntien koulutukseen kuului lentämisen teorian lisäksi meikkausta, sekä miten rauhoittaa humalaiset liikemiehet ja torjua näiden romanttiset ehdotukset tahdikkaasti nolaamatta heitä. 60-luvulla seksikkäistä lentoemännistä tuli monien lentoyhtiöiden myyntivaltti. Eräs texasilainen yritys meni jopa niin pitkälle, että alkoi myymään bisnesmiehille ”The Air Strip” -nimisiä matkoja, joilla lentoemännät vähensivät vaatetusta lennon aikana ja lopulta heillä oli yllään enää pienet topit ja mikrosortsit. Lentoemäntä bikinimannekiinina, vuonna 1957 otetussa kuvassa, enteilee jo noita em. matkoja.

Bisneslentoja aina Etelä-Amerikkaan ja myöhemmin Aasiaan asti tarjonneen yhdysvaltalaisen Braniff International Airwaysin (todellisuutta kesympi) mainos ”Air Strip” -lennoista vuonna 1966.

Luksusta siivillä. Isoimpien lentokoneiden varusteluun kuului viihtyisä lounge, jossa matkustajat saattoivat rentoutua ja nauttia seurustelun lomassa drinkin tai kaksi.

70-luvulla lentäminen tuli turistiluokan myötä kaikkien ulottuville. Paikkoja lisääminen ja hintojen alentaminen johti ymmärrettävästi myös luksuspalvelun ja mukavuuden karsimiseen. Lisäksi lentoemännät saivat miespuolisia kollegoita, stuertteja, joita ei pantu kulkemaan tiukoissa ja paljastavissa asuissa, vaan he saivat sotilaallisemmat työasut ja niiden myötä emojenkin asut muuttuivat peittävimmiksi. Tasa-arvon nimissä lentoyhtiöt joutuivat myös luopumaan lentoemäntien tiukoista pituus-, paino- ja ikävaatimuksista.

Järjestyksessä toisen James Bond -elokuvan ”From Russia With Loven” kuvaukset alkoivat 1. huhtikuuta 1963 Pinewood studiolla Buckinghamshiressa ”Dr. Non” teossa harjaantuneen työryhmän kanssa. Ensimmäisen em. Bond -elokuvan menestys oli taannut tuottajapari Albert R. Broccolille ja Harry Saltzmanille suuremman budjetin ja ulkokohtauksia kuvattiin aiempaa tuhlailevammin mm. Turkissa, Madridissa ja Skotlannissa. Ennen kuvausten alkamista ohjaaja Terence Young oli kuitenkin jo uurastanut kuukausia näyttelijävalinnoissa. Pääroistoiksi valikoitui Robert Shaw ja itävaltalainen laulaja Lotta Lenya. Bondin sympaattisen liittolaisen rooliin valittiin meksikolais-yhdysvaltalainen Pedro Armendáriz, joka valitettavasti kuoli syövän uuvuttamana omankäden kautta ennen ensi-iltaa.

Ursula Andressin peittoavaa sankaritarta Young etsi ympäri Euroopan pääkaupunkeja viikkokausia ja haastatteli Tatjana Romanovin rooliin yli 200 nuorta naista. Lopulta vuoden 1960 Miss Universum -kilpailussa ensimmäiseksi perintöprinsessaksi yltänyt italialainen Daniela Bianchi sai pestin. Elokuvan casting keräsi kehuja jo tuoreeltaan ja se on myöhemmin nostettu yhdeksi elokuvasarjan parhaaksi. Varsinkin Shawn osuutta psykopaattisena SPECTREn tappajana kehuttiin jopa nuivimmin Bond-elokuviin suhtautuneiden kriitikoiden kirjoituksissa. Hehkutusta sai osakseen myös Bianchi, jonka aikalaiskriitikot sanoivat huokuvan aistillisuutta jokaisella vähäisellä kulmien kohotuksellakin - me toimituksessa olemme täysin samaa mieltä.

Käsikirjoittaja Richard Maibaum päätti pitäytyä mahdollisimman paljon Ian Flemingin kirjan tekstissä, jonka juonena oli kansainvälisen rikollisorganisaatio SPECTREn aie surmata Bond, varastaa koodinlukulaite Neuvostoliittolaisilta ja yhyttää britti- ja neuvostoagentit toistensa kimppuun. Flemingillä oli itsellään vielä romaanin oikolukuvaiheessa 1956 epäilyksiä omasta mielestään ”pahvinmakuista” luomustaan kohtaan. Mutta kun se julkaistiin seuraavana vuonna, itse John F. Kennedy ihastui siihen ja se osaltaan vaikutti, että kirjasta tuli bestsellerinä kestotuote. Myös Alfred Hitchcock suunnitteli kirjan filmaamista tuoreeltaan. Kuvassa Fleming keskustelee Sean Conneryn kanssa elokuvan kuvausten tauolla.

”Dr. No” olisi helposti saattanut jäädä yksittäistapaukseksi, mutta ”From Russia With Loven” voittoisan ensi-illan jälkeen (lokakuussa 1963) kovin panoksin varustettu sarja oli täysin taattu. Kuvassa pääpari saa opastusta lempimiseen ohjaaja Terence Youngilta.

TURKKI TIETOISKU!

Mikäli olet jo rakastunut turkkilaiseen ruokaan –älä tuhlaa aikaasi seuraaviin riveihin. Mikäli turkkilainen ruoka on mielestäsi kepappimättöä tai olet ehkä juuri lähdössä ensimmäistä kertaa Turkkiin niin tässä muutama sananen:

Turkkilainen ruoka on loistavaa ja monipuolista. Käy vaikka aluksi Googlaamassa turkkilainen alkupala Meze. Jo näillä eläisi loistavasti viikon pari. Ja jo ohjelmassa kävimme läpi, että Kebab on muutakin kuin se kebab mitä Suomessa saa. Kebab tarkoittaa siis leikattua lihaa, joten se kirjo mitä tarjotaan ”kebab” otsikon alla onkin sitten todella laaja. Muutenkin liharuoka on arvostettua Turkissa – tosin tietty sianliha huutaa poissaolollaan. Myös kasvisruuat ovat aivan loistavia ja jo niidenkin läpi käymisessä menisi taas aikansa. Ja jos lihan ystävä kavahti tuota, niin saat myös loistavia munakoiso tai täytettyjen paprikoiden variaatioita.

Myös kalaruuat ovat loistavia… mistä tulikin IAGG:n toimittajalle nopea resepti mieleen.

Olimme Bodrumissa kalaravintola alueella ja siinä oli pieni kalatori keskellä, josta aina ravintoloitsijan kanssa käytiin valitsemassa omat saaliit, jotka sitten nautittiin ravintolassa. Alkupalaksi valitsimme usein scamppi-chili-valkosipuli lautasen, joka oli aivan loistava. Muutaman illan jälkeen tutkiva journalisti hyökkäsi keittiöön tarkastamaan miten homma hoidetaan. Ja näin yksinkertainen on resepti:

 

  • Pannulle runsaasti hyvää oliiviöljyä, chiliä ja valkosipulia. (Esim. alkuun puolikas chili ja 2 kynttä, jossain vaiheessa tiedät oman määräsi.)

  • Anna olla pannulla muutaman minuutin, kunnes lisäät skampit. Ja skampit vain käväisevät pannulla –ei tehdä mitään keittoa! Jos on liian töpäkkää niin voi rauhoittaa Ranskankermalla.

  • Itse asiassa – ei niin onnistuneen - kuvan pannu on saatu lahjaksi ravintolasta, josta tämä pikku vinkki on kahmittu.

Jälkiruuat ovat toimituksen makuun liian makeita ja tee- ja kahvimaailmaa ei tässä edes ehditä käymään läpi. Ei muuta kuin Turkin lentolippuja tilailemaan!