INSTRO A GOGO OSA 34 (3. kausi)

Nyt voidaan laittaa elegantisti satiiniset tupakkatakit päälle ja istuutua mukavasti nahkanojatuoliin, sillä luvassa on kolmannen kauden ensimmäinen Kirjanurkkaus ja syynissä peräti kaksi kirjaa. Molemmat kirjat liittyvät, keneenpä muuhunkaan kuin James Bondiin, vaikka lukemiseksi emme valinneetkaan yhtään Bond -kirjaa, vaan sir Kingsley Amisin analyyttisen ja hauskan ”Raportti James Bondista” (1965) (suom. 1966) ja John Pearsonin ”Mies James Bondin takana - Ian Flemingin elämä” (1966) (suom. 1969).

Korkeakulttuuria vaalitaan niin ikään tämänkertaisessa Elokuvakatsauksessa, jossa käsittelemme 60-luvun Swinging London -viitteitä rutkasti viljelevää, juuri ensi-iltansa saanutta ”Absolutely Fabulous: The Movieta”.

Kun tämä kaikki kruunataan vielä monipuolisella musiikkikattauksella, niin kulttuurielämys lähentelee jo huippua.

Kingsley Amis (1922-1995) oli varsin tuottelias kirjailija: yli kaksikymmentä romaania, kolme runokokoelmaa, novelleja, radio- ja televisiokäsikirjoituksia. Näiden lisäksi hän kirjoitti useita humoristisia ja poliittisesti epäkorrekteja yhteiskunnallisia esseitä, joissa arvosteli englantilaisen keski- ja yläluokan arvomaailmaa ja elämäntapoja. Amis kirjoitti myös Ian Flemingin perikunnan hyväksynnällä ensimmäisen jatko-osan James Bond-romaaneihin, ”Colonel Sun” (suom. Lohikäärmeen kynnet) vuonna 1968 nimimerkillä Robert Markham.

Ennen Bond -romaaniaan sir Kingsley kirjoitti teräväkatseisen tutkielman James Bondista kirjassaan ” The James Bond Dossier” (suom. Raportti James Bondista). Varsinkin pelkästään Bond-elokuvia katsoneille kirjasta käy ilmi monia mielenkiintoisia seikkoja maailman tunnetuimman agentin siviilielämästä, kuten mm. hänen askeettisen kotinsa sijainti Lontoossa Chelsean King´s Roadilla. Paikka jonne depressiivinen agentti vetäytyi usein vapaa-aikoinaan kittaamaan yksinään 60-70%:sta alkoholia ja kärsimään seuraavan aamun takaraivon särystä ja kaulajänteitten kouristuksista. Elokuvissa Bondin runsaaseen juomiseen viitataan ainoastaan ”Skyfallissa” (2012) sekä humoristisesti ”Never Say Never Againissa” (1983) ja ”Die Another Dayssä” (2002) - hyvin ymmärrettävää, sillä tuottajien mielestä krapulaisena töihin saapuvasta 007:stä ei glamouria juurikaan löydy, vaikka esittäjänä olisi itse Connery.

Elokuvakatsauksessa otamme käsittelyyn suositun brittiläisen TV-sarjan ”Absolutely Fabulous” (suom. Todella upeeta) pohjalta tehdyn, vasta ensi-iltansa saaneen elokuvan. Sarja herätti heti tuoreeltaan 1992 huomiota hilpeästi päälaelleen käännetyn sukupuoliasetelmansa vuoksi: nyt oli naisten vuoro ryypätä, rellestää ja harrastaa epäkypsästi irtosuhteita, mutta (ainakin päähenkilöiden omasta mielestä) tyylillä - fantastic, sweetie darling, fantastic! Sarjan ja elokuvan keskiössä on käsikirjoittajan Jennifer Saundersin esittämä PR-toimistoa vetävä Edina Moonson ja tämän paras ystävä, Joanna Lumleyn esittämä muotitoimittaja Patsy Stone. Hersyvät viitteet Edinan ja Patsyn nuoruuden 60-luvun Swinging Londoniin tekevät sarjan ja elokuvan sopivaksi myös Instro a Go Go´n agendaan: vierailihan sarjassa omana itsenään mm. Twiggy, Marianne Faithfull, Britt Ekland ja Lulu, joka kuului - ja kuuluu edelleen - Edinan PR-toimiston edustettavaksi.

Edina ja Patsy eivät ole ronkeleita alkoholin suhteen, mutta eräs heidän suosikkicoctaileistaan on tietenkin ”Stoli-Bolli”: 1 osa Stolichnayaa ja 3 osaa Bollingeria. Vastuullisen juojan on syytä olla varovainen, sillä samppanjaan sekoitettu vodka nousee kuin huomaamatta päähän.

”Todella Upeeta” -sarjan tunnussävelmänä kuultiin Julie Driscollin vuoden 1968 hittikappaleestaan ”This Wheel´s on Fire” uudelleen sarjaa varten äänittämä versio. Kappale on alun perin Bob Dylanin säveltämä ja yhdessä The Bandin kanssa vuonna 1967 levyttämä. Elokuvassa kappaleen esittää Kylie Minogue.

THE SPOTNICKS

Ruotsin vientituote numero 1 levyrintamalla 60-luvun alkupuolella - eikä ihme, sillä The Spotnicksin managerina hääri Stig Anderson, sama mies joka osaltaan tuli myöhemmin nostamaan ABBAn maailmanlaajuiseen suosioon. Spotnicksin levyt nousivat listoille ympäri Eurooppaa, mutta myös mm. Australiassa ja Japanissa, jossa suosio oli suorastaan ilmiömäistä - pelkästään ”Karelia” -singleä myytiin maassa liki miljoona kappaletta vuonna 1966. Spotnicksilta valitsimme tällä kertaa kuunteluun, alun perin Lonnie Mackin, vauhdikkaan ”Whamin”, joka löytyy vuonna 1967 julkaistulta ”In Acapulco” -albumilta.

THE SKYLARKS

Brittiläistyylistä rock and rollia esittävä supisuomalainen The Skylarks perustettiin jo 80-luvulla ja bändi saavutti suurimman suosionsa 90-luvulla - kyseiseltä vuosikymmeneltä on myös valitsemamme, vahvasti Beatles-sävyinen, näytekin: ”I´ll Follow Her”. Kappale löytyy heidän vuonna 1992 julkaistulta ”Till the End of the Day” -albumilta. Bändi nykyisen keikkakunnon voitte tulla tarkistamaan Torni a Go Go -tapahtumaamme Tampereelle lauantaina 3.9.

KEN LEAN

Ranskalainen (syntyjään sveitsiläinen) René Porchet a.k.a Ken Lean nousi pinnalle säveltämällä manageroimalleen Les Aiglesille yli 100.000 kappaletta Ranskassa myyneen instrumentaalihittin ”Stalactite” vuonna 1963. Pian tämän jälkeen levymoguli Eddie Barclayn nappasi Porchetin töihin Barclay Recordsille, jossa toimi yhtenä Ranskan Yé-Yé aikakauden merkittävimpänä säveltäjänä ja tuottajana; mainittakoon mm. yhteistyö 60-luvun jälkipuolella kovassa nosteessa olleen Katty Lanen kanssa. Visionäärisenä ja tinkimättömänä miehenä Porchetista olisi saattanut tulla Ranskan vastine Phil Spectorille, mutta ennalta arvaamattoman luonteensa vuoksi hän sai useita vihamiehiä ja lopulta rahakkaat tuotannot siirtyivät sosiaalisempien tuottajien haltuun. Tässä kuitenkin näyte Porchetin taidoista vuodelta 1965: ”La Nuit”.

THE VENTURES

Kylmä sota ja viileät agentit ovat olleet showmme peruskuvastoa, niin myös tällä kertaa, joten The Venturesin ”Hot Line” on mitä sopivin kappale tähän jaksoon. Sehän löytyy vuonna 1966 listan sijalle 54 nousseelta EP-levyltä ”Secret Agent Man”.

JOHN BARRY / LULU

Roger Mooren tähdittämä James Bond -elokuva ” The Man with the Golden Gun” (suom. 007 ja Kultainen ase) (1974) oli tuottajakaksikko Albert R. Broccolin ja Harry Saltzmanin viimeinen yhteistyö. Tuohan aikaan Saltzmanilla oli pahoja taloudellisia ongelmia, ja niiden takia elokuva jouduttiin tekemään (Bond-tuotannoksi) säästöbudjetilla ja koko Bond-historian nopeimmalla aikataululla. Hutaistu jälki näkyi (edelleen Bond-tuotannoksi) pettymyksenä lippuluukuilla ja Broccoli päätti ostaa Saltzmanin ulos tuotantoyhtiöstä pelastaakseen Bondin jatkumon. Pika-aikataulu kuuluu myös elokuvan musiikissa, johon John Barrylle oli budjetoitu vain vaivaiset kolme viikkoa - elokuvan soundtrack sekä Lulun esittämä (sinänsä naseva) tunnuskappale ovat Bond-sarjan tähän mennessä huonoiten menestyneimpiä.

THE RAPIERS

The Rapiers on menestyksellisesti esiintynyt perustamisestaan, 80-luvun alusta alkaen, ympäri Eurooppaa aina Suomea myöten. Rapiersin repertoaari koostuu pitkälti ns. esibeatleaanisen aikakauden tutuista rock and roll- ja rautalankakappaleista. Yhtye on toiminut useiden 60-luvulla pinnalla olleiden artistien säestysryhmänä, joista vähäisimpinä ei voi pitää itseään sir Cliff Richardia. Kovana saavutuksena ”rautalankabändiltä” voi myös pitää loppuunmyytyjä keikkoja Royal Albert Hallissa ja London Palladiumilla. Tähän jaksoon valitsimme rapiidien version suositun brittiläisen TV-sarjan ”The Avengersin” teemakappaleesta vuodelta 1986.

LUCKY BLONDO

Suosittu ranskalainen pop/rocklaulaja Lucky Blondo oli uransa huipulla 60- ja 70-luvulla. Blondo lukeutuu myös niihin harvoihin Eurooppalaisiin laulajiin, jotka ovat tehneet kiertueita Elvis Presley taustalauluryhmä The Jordanairesin kanssa Yhdysvalloissa. Vuonna 1967 hän levytti todella mainion ranskankielisen version Andy Williamsin saman vuoden hittikappaleesta ”Music to Watch Girls by” - ja sehän me kuunnellaan: ”Le jeu du téléphone”.

THE HYPNOMEN

Helsinkiläinen The Hypnomen aloitti triona 90-luvun puolivälissä esittäen vahvasti surf-sävytteistä primitiivistä luolamies twistiä, mutta muuntautui 2000-luvulla, perkussioiden ja Hammond-urkujen täydennettyä kokoonpanoa, enemmän groovaavan psykedeelisen rockin suuntaan. Yhtyeen instrumentaaliversio Ray Charlesin ”Need No Doctor” -kappaleesta kertoo enemmän tuosta em. muuntautumisesta, kuin tuhat sanaa - lupaamme, ettei se jätä ketään kylmäksi! Hypnomen on esiintynyt myös Instro á Go Go Clubilla 2013 - täydelle salille.