INSTRO A GOGO OSA 35 (3. kausi)

Tämänkertaisessa showssamme ruutulippu heiluu ja adrenaliini virtaa, sillä sukellamme erikoispitkässä Sporttivartissamme autourheilun maailmaan ja käymme tutustumassa mm. legendaariseen Le Mansin (24 heures du Mans) kilpailuun - mitä kaikkea dramaattista tuon kilpailun historia pitääkään sisällään… Siinä ohessa myös toimittajakaksikkomme Moberg ja Örnberg paljastavat omakohtaisia kokemuksiaan autourheilusta.

Elokuvakatsauksessa on puolestaan esittelyssä, itseoikeutetusti, Steve McQueenin tähdittämä ”Le Mans” vuodelta 1971.

Levylaukku on niin ikään pakattu teemaamme sopivilla vauhdikkailla esityksillä, ja ainakin hot rod surffista pitäviä hemmotellaan.

Belgialainen Jacques ”Jacky” Ickx on maansa yksi kaikkien aikojen menestyneimpiä F1-kuljettajia (1967-1979) ja kuusinkertainen Le Mansin ajon voittaja. Ickx vaikutti myös osaltaan erääseen merkittävään (useita dramaattisia onnettomuuksia sisältäneen) kisan turvallisuuteen liittyvään muutokseen. Alkujaan kilpailijat eivät istuneet lähdössä autoissaan, vaan he juoksivat radan yli menopeleihinsä ja kaasuttivat matkaan ja useat jättivät turvavyön kiinnittämättä aikaa säästääkseen. Muutos sääntöihin saatiin vasta Ickxin näyttävän protestin ansiosta vuoden 1969 kilpailussa: muiden juostessa hän laahusti mielenosoituksellisen hitaasti Ford 40GT-mallin autoonsa, kiinnitti turvavyön, lähti liikkeelle kauan muiden jälkeen ja voitti kilpailun. Viesti meni perille ja seuraavana vuonna kilpailijat istuivat lähdössä autoissaan turvavyöt kiinnitettyinä.

Vuodesta 1923 alkaen järjestetyssä Le Mansin 24 tunnin kilpailussa tavoitteena on vuorokauden yhtämittaisessa ajossa ajaa pisin mahdollinen matka. Kilpailu ajetaan Circuit de la Sarthen radalla Sarthen departementissa Ranskassa, lähellä Le Mansin kaupunkia. Kuva vuoden 1959 lähdöstä.

Vuonna 1971 ensi-iltaan tullut Steve Mcqueenin tähdittämän ”Le Mansin” ajokohtaukset ovat autenttista materiaalia vuoden 1970 kisasta. Elokuva on siinäkin mielessä erikoinen, että siinä ei ole juuri ollenkaan dialogia, vaan se on kuvattu hyvin dokumentaarisella otteella - puhetta kuullaan lähinnä kuulutuksina ja yleisön hälinänä. McQueen, joka oli laittanut omiakin rahojaan kiinni elokuvaan vaati, että elokuvasta tehtäisiin puhtaasti rallielokuva ja olisi mielellään ajanutkin itse, ellei vakuutusyhtiö olisi kieltänyt.

THE RAY MACVAY SOUND

Brittiläinen orkesterinjohtaja ja saksofonisti Ray MacVay aloitti uransa 50-luvulla säestämällä promoottori Larry Parnesin organisoimien rock and roll kiertueiden lukuisia nimekkäitä artisteja: Gene Vincent, Eddie Cochran, Billy Fury, Terry Dene, Vince Eager jne. MacVay on muistellut kiertueiden olleen hektisiä ja haastavia, sillä viikkoja kestävillä kiertueilla ei ollut aikaa harjoitella alati vaihtuvien artistien kappaleita vaan ne oli kutakuinkin vedettävä lonkalta. Onneksi hän oli kerännyt ryhmänsä improvisointikykyisistä soittajista, joista useimmista tuli myöhemmin nimekkäitä muusikoita, kuten Georgie Fame, Colin Green, Brian Bennett ja Clem Cattini. Myöhemmin MacVay perusti suositun viihdeorkesterin The Ray MacVay Soundin, jolta näytteeksi väkevästi groovaava versio Bill Justisin ”Rauchystä” vuodelta 1965.

THE NOVAS

Minnesotalaisten koulupoikien perustama The Novas siirtyi teinitansseista ravintoloihin saatuaan vuonna 1964 ensimmäisen singlensä, ”The Crusher / Take 7”, valtakunnallisen Billboardin listan häntäpäähän - a-puolen räkäinen, vapaapainiaiheinen garage-kappale nousi parhaimmillaan sijalle 88, mutta kuunteluun valitsimme b-puolen surf-instrumentaalin. Seuraavana vuonna single julkaistiin myös Kanadassa, Isossa-Britanniassa ja Saksassa. Bändillä uskottiin olevan isot mahdollisuudet breikata kunnolla, kunnes haaveet kaatuivat ”olutskandaaliin” Minnesotan yliopiston kampuksella helmikuussa 1965 - kampuksen vartijat löysivät bändin hallusta luvattoman olutkanisterin. Tästä seuranneen putkareissun jälkeen Novas päätyi lehtien otsikoihin ja seuraava (ja viimeinen) single radioasemien bannattujen levyjen listalle.

THE HUSTLERS

Losangelesilaiselle, surf-musiikin julkaisijaksi profiloituneelle, Downey Recordsille useita singlejä tehnyt The Hustlers toimi myös levy-yhtiön Downey Skate-O-Rama -klubin housebandinä ja pääsi säestämään mm. Jackie DeShannonia ja useita lauluryhmiä, kuten The Righteous Brothersia ja The Rivingtonesia. Hustlers oli koossa vuodesta 1961 vuoteen 1967. Tähän autoilua käsittelevään jaksoon sopiva musiikkiesitys Hustlersilta on mekaniikan II peruslaista (kappaleen taipumuksesta jatkaa tasaisessa liiketilassaan), eli lyhyemmin inertiasta kertova kappale ”Inertia” vuodelta 1964.

BURT BLANCA

Koska tässä osassa puhumme belgialaisesta F1-kuljettajasta ja kuusinkertaisesta Le Mansin ajon voittajasta, Jacky Ickxista, oli luontevaa valita soitettavaksi hänen maamieheltään Burt Blancalta jokin ralliaiheinen instrumentaali: ”Fast Race” vuodelta 1964.

THE DYNOTONES

Kalifornialainen surf / hot rod -instrumentaaleja esittävä The Dynotones on ollut toiminnassa vuodesta 1995. Ralliaiheiseen teemaamme sopiikin varsin mainiosti ”Gear Grinder” heidän vuonna 2005 julkaistulta ”Beach Party A Go-Go” -albumilta.

MICKEY BAKER

Yhdysvaltalainen Mickey Baker (1925-2012) nousi suuren yleisön tietoisuuteen vuonna 1956 Sylvie Robinsonin kanssa muodostamansa duon hittikappaleella ”Love Is Strange”. Tämän lisäksi, tai oikeammin tätä enemmän, hän oli Bo Diddleyn ja Chuck Berryn ohella yksi merkityksellisimmistä afroamerikkalaisista rytmiblueskitaristeista, jotka vaikuttivat rock and rollin varhaiseen kehitykseen. Soololevytysten lisäksi Bakerin mestarillista soittoa voitte kuulla esim. The Driftersin, Ruth Brownin, Big Joe Turnerin ja Louis Jordanin levyillä, mutta myös monilla myöhemmin rockabilly-klassikoiksi kohonneilla kappaleilla, kuten mm. Joe Clayn ”Ducktail / 16 Chicks” -singlellä vuonna 1956. Valitsimme Bakeriltä kuunteluun vauhdikkaan rytmiblues-instrumentaalin ”Steam Roller” vuodelta 1964.

THE GRAHAM BOND ORGANIZATION

60-luvun brittiläisen blues boomin kärkiyhtyeisiin lukeutuneen, vuonna 1963 perustetun The Graham Bond Organizationin soitossa oli myös aimo annos jazzia. Vaativien jazzsoinnutusten yhdistämisestä kolmisointubluesiin muodostuikin yhtyeen tunnusomaisin piirre. GBO:n ”The Sound of '65” -albumin (Melody Maker -lehden valinta parhaaksi 60-luvulla tehdyksi albumiksi) b-puolelta löytyvä traditionaalinen gospel-kappale ”Wade in the Water” sai modernin käsittelyn aggressiivisesta soittotyylistään tunnetun Graham Bondin (Hammond-urut), Jack Brucen (basso), Ginger Bakerin (rummut) ja Dick Heckstall-Smithin (saksofoni) groovaavassa käsittelyssä.

THE CHARADES

Helsinkiläisen The Charadesin viimeisimmällä, keväällä ilmestyneellä ”Lost Tapes ´66” -albumilla kunnioitetaan yhden kappaleen verran tammikuussa poisnukkuneen David Bowien muistoa: ”Can´t Help Thinking About Me” vuodelta 1966 oli ensimmäinen single, jossa nuori lontoolainen David Jones esiintyi David Bowiena.