INSTRO A GOGO OSA 36 (3. kausi)

Seksiä ja väkivaltaa - sitä tarjoamme tällä kertaa, kun toimittajamme Jauhiainen ja Örnberg puhuvat sensuurista menneiden vuosikymmenien populaarikulttuurissa. Sensuuri on aaltoillut ankaran ja liberaalin välillä, eri maissa eri tahtiin, yhteiskunnallisen ilmapiirin ja historiallisten tapahtumien mukana. Sensuuria harjoittivat (yleisen edun ja siveellisyyden nimissä) useat viranomaistahot myös Suomessa, vaikka mitään valtiollista määritelmää sensuurille meillä ei (sota-aikaa lukuun ottamatta) ole koskaan ollut. Sensoreiden tiukkaan syyniin on vuosien varrella joutunut lukuisia elokuvia, kirjoja ja äänilevyjä ympäri maailmaa. Niistä muutamia agendaamme sopivia olemmekin poimineet esiteltäviksi lähetykseen.

Tämänkertainen aiheemme on siis varsin laaja ja aikaa sille ja sitä siivittäville musiikkiesityksille on varsin niukasti, joten ehdotamme että klikkaatte saman tien oikeanpuoleista kuvaketta.

1950-luvulta lähtien Yleisradion harjoittamassa tiettyjen äänitteiden karsinassa ei ollut kyse suoranaisesta sensuurista, eli kieltämisestä vaan esitysrajoituksesta. Musiikkia lajiteltiin tietyin laatukriteerein: kategorioista A ja B oli helpompi päästä radio-aalloille, kun taas C-kategoriaan joutuneet päätyivät ”hyllytetyiksi”. ”Hyllytys” oli edessä, mikäli esitys katsottiin teknisesti epäpuhtaaksi, kaksimieliseksi, päihteitä ihannoivaksi, uskonnollisia tunteita loukkaavaksi, aistiviallisia pilkkaavaksi, poliittiseksi propagandaksi tai mikäli siinä väärinkäytettiin kansallislauluja. 60-luvulla Yleisradion C-kategoriaan joutuneita kappaleita olivat mm. Irwin Goodmanin ”Ei tippa tapa” ja M.A. Nummisen ”Naiseni kanssa eduskuntatalon puistossa”, mutta myös tässä lähetyksessä kuultava The Blazersin ”Metsäkukkia” päätyi ”hyllytettäväksi”. Soittorajoitteiden toimeenpanosta Ylellä vastasi äänilevystön päällikkö, jona toimi vuosina 1965-1976 fil. lisensiaatti Antero Karttunen (kuvassa)

Suomen geopoliittinen asema kylmän sodan vuosina oli niin uniikki, että jopa muutamat James Bond -elokuvat joutuivat saksituiksi ennen teatterilevitykseen pääsyä. Laissa oli näet kohta esitettävän teoksen esittämisen estämisestä, jos sen katsotaan huonontavan valtakunnan suhteita ulkovaltoihin - pääasiassa ulkovalloilla viitattiin silloin voimissaan olleeseen Neuvostoliittoon. Poliittisesti arveluttavan sisällön lisäksi moni elokuva joutui leikkauspöydälle tai jopa kokonaan esityskieltoon raaistavan ja yksityiskohtaisen väkivallan vuoksi. Kuvassa Sean Conneryn näyttelemä Bond käy kiivasta kamppailua hengestään SPECTREn sadistisen tappajan kanssa elokuvassa ”From Russia with Love” (1963). Kohtaus nähtiin joissain maissa kokonaisuudessaan vasta videolevitykseen 80-luvulla tulleessa versiossa. Tämä oli suurin syy miksi jatkossa Bond-sarjassa siirryttiin tappelukohtausten kuvauksessa realistisuudesta sarjakuvamaisempaan tyyliin aina 2000-luvulle saakka.

Esimerkiksi kirjasensuurista nappasimme yhden koko 1900-luvun merkittävimmän teoksen: yhdysvaltalaisen J.D. Salingerin (kuvassa) vuonna 1951 julkaistun ”The Catcher in the Rye” (suom. Sieppari ruispellossa). Yhdysvaltalaiset sensorit väittivät teoksen koko arvomaailmaa moraalittomaksi sen sisältämän nuorten karkean kielenkäytön ja päihdekokeilujen vuoksi. Lisäksi kirjan on väitetty sisältävän piilomerkityksiä, jotka viettelevät lukijaa milloin mihinkin laittomuuteen ja se oli yhdysvalloissa pitkälle 80-lukua 10 sensuroiduimman kirjan luettelossa - alkuperäispainoksessa oli peräti 800 eroavaisuutta Salingerin käsikirjoitukseen. Myös Suomessa ”Sieppari” herätti kohua, ei niinkään sisältönsä vaan Pentti Saarikosken vuonna 1961 tekemän suomennoksen vuoksi, sillä se oli kirjoitettu stadin slangilla - mikä skandaali!

THE BLAZERS

Vuosina 1962-1964 aktiivisesti (ja myöhemminkin satunnaisesti) esiintyneen helsinkiläisen The Blazersin elokuussa -63 julkaistu ”Metsäkukkia” kuuluu suomalaisen rockhistorian erikoisimpiin teoksiin. Kappaleesta oli vuosikymmenien saatossa muodostunut suomalaisen lavakulttuurin suoranainen tunnussävel, jonka mm. itse Olavi Virta levytti 1952. Ei ole siis mikään ihme, että Blazers kävi avatgardisella innokkuudella käsiksi ”Metsäkukkiin” - olihan muutkin rautalankabändit saavuttaneet huikeaa suosiota sovituksillaan vanhoista kansansävelmistä ja iskelmistä. Blazersin ”Metsäkukkia” oli kuitenkin tyylillisesti täysin erimaata kuin esim. The Soundsin hiottu ja soinnillisesti täyteläinen ”Emma”. Blazersin esitys on suorastaan destruktiivinen teos, joka murentaa käsityksen kitaramusiikin siloisesta estetiikasta, eikä vähiten yhtyeen soolokitaristin, Heikki Rautapihan poikkeuksellisen hurjan kitarasoundin vuoksi.

THE FRANTICS

Yhdysvaltojen Washingtonin osavaltiota ja varsinkin Seattlen kupeessa sijaitsevaa Tacoman pikkukaupunkia voidaan hyvällä syyllä pitää garage rockin kehtona, ovathan sieltä kotoisin mm. The Fabulous Wailers, The Sonics, The Ventures (vaikkei garage -genreen suoranaisesti sovikaan) ja tämänkertaiseen ohjelmaamme valittu The Frantics. Yhtyeen tunnetuimpia kappaleita on tietenkin hurja, ruoskaniskuilla vauhditettu tittyshaker-esitys ”The Whip”, joka nousi jopa valtakunnallisen Billboard Hot 100 -listan häntäpäähän vuonna 1960. Alkuperäinen yhtye jakautui 1963 kahteen samannimiseen ryhmään, joista toinen jatkoi keikkailuaan Seattlessa ja toinen siirtyi Kaliforniaan. Molemmat kokoonpanot lopettivat toiminnan vuosien 1965 ja 1966 välisenä aikana.

MEL TAYLOR

Parhaiten The Venturesin rumpalina tunnettu Mel Taylor toteutti sooloprojektina albumin ”In Action” (1966) sessiomuusikoista koostuneen The Magicsiksi nimetyn ryhmän kanssa. Tuottajana projektissa toimi myös laulajana ja säveltäjänä tunnettu Dick Glasser, jonka sävellyksiä olivat levyttäneet mm. Johnny Cash, Dean Martin ja Gene Vincent. Tuotantopuolelta hänellä oli kokemuksia aiemmin mm. Everly Brothersin, The Markettsin ja The Fleetwoodsin levytyksistä. Taylorin levyä voisikin luonnehtia ammattimiesten takuutyöksi, eikä lainkaan hengettömäksi sellaiseksi - A-puolelta löytyvä sovitus John Barryn Bond-sävellyksestä “From Russia with Love” on suorastaan hypnoottinen.

THE INCREDIBLE KINGS

Aiemmin mainittua (ja kuunneltua) The Franticsiä pienemmän jäljen Seattlen seudulta ponnistaneiden garage-pioneerien historiankirjoitukseen jätti The Incredible Kings. Tämä vain yhden jaetun singlen (osittain samoista soittajista kootun) The Elegantsin kanssa vuonna 1964 julkaissut yhtye ansaitsee silti tulla esitellyksi. Singlen A-puolen vauhdikas rytmibluespala ”The Limp” toimii esimerkkinä ”uskomattomien kunkkujen” vitaalisuudesta. Mainittakoon vielä, että kitaraa molemmissa yhtyeissä soittanut Jerry Miller tuli nousemaan muutamaa vuotta myöhemmin suurenyleisön tietoisuuteen sanfranciscolaisen Moby Grapen riveissä. Arvovaltainen musiikkilehti Rolling Stone on rankannut Millerin kaikkien aikojen sadan parhaan kitaristin listan 68. sijalle.

THE ASTRONAUTS

Coloradolaisen(!) surf-musiikin pioneeriyhtyeen, The Astronautsin materiaalia olemme soittaneet ohjelmassamme useasti ennenkin, ja näin tulee olemaan jatkossakin. ”Summertime” on George Gershwin säveltämä ja DuBose Heywardin sanoittama aaria oopperasta ”Porgy ja Bess” vuodelta 1935. Kappale on yksi 1900-luvun levytetyimmistä kappaleista ja Astronautsin liveversio vuodelta 1964 kuuluu voimallisuudessaan ehdottomasti, ainakin toimituksemme näkökulmasta, näiden parhaimmistoon.

THE POTATOES

Koska tämänkertaisessa sensuuriteemassamme sivuamme myös klassista musiikkia, oli aiheellista kaivaa arkistosta espoolaisen The Potatoesin vuonna 2003 tekemä versio Bachin Kolmanteen konserttisarjaan sisältyvästä ”Air” -osasta. Klassisessa musiikissa ei tunnetusti rumpuja käytetä, mutta tässä popsovituksessa ne istuvat kokonaisuuteen vaivattomasti ja Bachia muistoa kunnioittaen, vaikka vielä 60-luvulla kappale olisikin ehkä katsottu suuren mestarin muistoa pilkkaavaksi ja näin joutunut Yleisradion C-kategoriaan, eli ”hyllytettäväksi”.

DIE WAIKIKIS

Hula on traditionaalinen havaijilainen tanssi, mikä levisi 20-luvulta lähtien Yhdysvaltojen kautta muuallekin maailmaa, aina Suomeen saakka sotien jälkeen. Alun perin tanssia säestettiin vain lyömäsoittimilla, mutta länsimaisissa variaatioissa säestysryhmänä saattoi olla kokonainen big band tai vaikkapa rautalankayhtye. Maistiaisiksi valitsimme belgialaisen viihdeyhtye Die Waikikisin vuonna 1963 tekemän hulaversion erään elokuvaklassikon teemakappaleesta: ”Der dritte mann auf Hawaii” - ja kesä jatkuu.

DALINDÈO

Dalindèo tunnetaan yhtenä suomalaisen 2000-luvun jazzin kärkiyhtyeenä. Kitaristi-säveltäjä Valtteri Pöyhösen johtama helsinkiläissekstetti on kerännyt mainetta tyylillisenä edelläkävijänä sekä perinteitä kunnioittavana mutta rajoja rikkovana liveyhtyeenä. Dalindèon musiikille ominaista on tanssittavuus, vahvat melodiat ja elokuvalliset tunnelmat. Yhtyeen neljäs studioalbumi ”Slavic Souls” (2016) tarjoaa erinomaisen tuttuuden ja outouden cocktailin: slaavilaisen iskelmän ja rautalangan sävyjä sekä tangon ja jazzin yhdistelmää. Kuunteluun valitsimme levyn nimikappaleen.