INSTRO A GOGO OSA 54 (4. kausi)

Teidän on turha yrittää sulkea vastaanotintanne tai vaihtaa kanavaa, sillä seuraavan puolentunnin ajan me hallitsemme taajuutta. Tällä kertaa aiomme johdattaa teidät popkulttuurin menneinä vuosikymmeninä synnyttämiin dystopisiin skenaarioihin. Eräs tunnetuimpia tulevaisuusfiktioita on tietenkin englantilaisen George Orwellin vuonna 1949 julkaistu romaani ”Vuonna 1984”. Siinä Orwell maalaili synkkää tulevaisuuden kuvaa diktatuurisesta Oseanian valtiosta, jossa ”isoveli” valvoi ankarasti kansalaistensa elämää. Ja sieltähän tuo ”Big Brother is watching you” -sanontakin on lähtöisin. Kirjanurkkauksessa nostamme kuitenkin Orwellin sijaan käsittelyyn vähemmän tunnetun, mutta vähintään yhtä tehokkaan Ray Bradburyn teoksen ”Fahrenheit 451” ja siitä tehdyn elokuvan. TV:n puolelta otamme analysoitavaksi yhden koko 60-luvun persoonallisimman sarjan, ”The Prisoner”, jonka aihe valvovasta ”isoveljestä” on ajaton ja edelleen ajankohtainen.

Synkkiä tulevaisuuden skenaarioita maalailevista kirjoista nostamme esille Ray Bradburyn vuonna 1953 julkaistun ja aikoinaan sensuurin kouriin joutuneen ”Fahrenheit 451:n”. Tarina sijoittuu lähitulevaisuuden Yhdysvaltoihin, jossa kirjat ovat kiellettyjä ja palomiesten ammattikunta ei suinkaan ole tulipalojen sammuttamista varten, vaan heidän tehtävänään on polttaa kaikki kirjat ja rakennukset, joista on löydetty kirjoja. Fahrenheit 451:n teemat eivät ole juurikaan vanhentuneet reilussa puolivuosisadassa. Yhä edelleen voidaan olla huolissaan massamedian ohjaavuudesta ihmisten ajatusmaailmaan sekä käyttäytymiseen. Kirjasta on tehty vuonna 1966 samanniminen elokuva, joka on ranskalaisen François Truffautin ainoa englanninkielinen elokuva ja samalla tämän ainoa tieteiselokuva.

Yksi mielenkiintoisimmista 60-luvulla tehdyistä TV-sarjoista on brittiläinen ”The Prisoner” (suom. Saarroksissa) (1967-1968). Sarjan idea oli hautunut Patrick McGoohanin päässä jo vuodesta 1962 ja hän otti sen uudelleen työstettäväksi yhdessä käsikirjoittaja George Marksteinin kanssa kyllästyttyään näyttelemään menestyssarja ”Danger Manin” (1960-1968) salaista asiamiestä, John Drakea. Hän esitti idean uudesta 7-osaisesta minisarjasta televisiomoguli sir Lew Gradelle, jonka johtama mediajätti, ITC Entertainment -konserni oli rahoittanut ”Danger Manin” lisäksi useita muitakin menestyssarjoja, kuten ”The Avengers”, ”The Saint”, ”The Thunderbirds” jne. Grade ei kuitenkaan vaivautunut lukemaan McGoohanin laatimaa synopsista agenttiteema ja George Orwellin tyylistä tulevaisuusfiktiota yhdistävästä sarjasta, mutta antoi 10 minuuttia arvokasta aikaansa vakuuttaa hänet. Lopulta Grade suostui 17-osaiseen sarjaan: Patrick, minä todella pidän sinusta, olet tehnyt firmalle paaluittain rahaa ”Danger Manilla”, joten kerää mieluisesi tiimi ja tee se pirun sarjasi, mutta älä enää vaivaa minua tällä asialla.

”The Prisoner” esittelee eräänlaisen länsimaisen mikrokosmoksen, omituisen The Village -nimisen, hieman Disney Worldia muistuttavan kyläyhteisön, jonne McCoohanin esittämä nimetön mies joutuu kaapatuksi. The Villagen ihmiset elävät näennäisesti onnelassa, mutta tiukan valvonnan alla ilman omaa päätäntävaltaa ja intimiteettiä - nimetkin on korvattu numeroilla. Jokaisessa jaksossa kylää autoritaarisesti johtava Numero 2 yrittää murtaa kapinoivan ja itsepintaisesti pakoa yrittävän Numero 6:ksi nimetyn päähenkilön erinäisin konstein aivopesusta huumeisiin, käyttäen apuvälineinään mitä mielikuvituksellisinta mielensäätelyyn soveltuvaa modernia teknologiaa. Kafkamaisen byrokratian riepotuksessa Numero 6 ymmärtää pian, että päästäkseen vapaaksi hänen täytyy katkaista käärmeeltä pää, eli selvittää kuka on taustalla lankoja vetelevä Numero 1.

Viimeisessä jaksossa Numero 1 lopulta paljastetaan, mutta selkeää loppuratkaisua odottaneet katsojat, jotka olivat odottaneet Numero 1:n olevan James Bond -elokuvien kaltainen superroisto, saivatkin pureskeltavaksi moniselitteisemmän ratkaisun. Yksi suosituimpia teorioita on ollut, että Numero 1 on itse asiassa tietokone, jonka ihminen on itse kehittänyt valvomaan itseään, mutta ei enää hallitse sitä. Loppuratkaisu tiivistyy muutaman sekunnin pätkään, jossa käydään läpi ihmisen dystopinen kehitys numero 1:n viitan alta paljastuttua ensin ihmisen menneisyys apinan hahmossa, sitten nykyisyys, eli sankarimme itse ja lopulta tämän paetessa koneen/pommin sisään, tulevaisuus. Monille katsojille Numero 1:n paljastuminen kapinallisen sankarin alter egoksi oli ilmeistä jo ensimmäisestä jaksosta alkaen. Siinähän Numero 6 tivaa Numero 2:lta kuka on Numero 1, vastaus on: You are... Number 6. Näille välkyille sarjan koukku olikin siinä miten tämä lopulta paljastuu hämmentyneelle kapinalliselle.

Vuonna 1977 Werner Troyer tenttasi Kanadan televisiossa McGoohania ”The Prisonerin” teosta. Todellinen vihollinen on ihminen itse, joka on luonut teknologian jota ei kykene enää hallitsemaan, McCoohan tuumaili ja jatkoi: Me kaikki elämme eräänlaisessa kylässä, nautimme modernista teknologiasta, elämme yltäkylläisyydessä, mutta kukaan ei päätä pohjimmiltaan silti omista asioistaan. Numero 6 on individualisti joka nousee kapinoimaan, häneen on helppo samaistua, kukapa ei silloin tällöin ole ollut väsynyt nykymenoon ja haluaisi heristää nyrkkiä ja huutaa, että en ole pelkkä numero byrokraattien tilastoissa vaan olen vapaa mies ja paeta kaiken tämän paskan keskeltä. Lopussa sankari palaa kuitenkin lähtöruutuun ja sarjan aikana käytetty tervehdys ”be seeing you” kiteytti McGoohan mielestä koko Prisonerin idean: Vapaus on myytti. Vaikka kuinka yritämme kapinoida, palaamme lopulta aloituspisteeseen, joten - be seeing you.

Myöhemmin popkulttuurissa sarjaan on viitattu useissa elokuvissa, tv-sarjoissa ja äänilevyillä. Dr. Feelgoodin vuonna 1977 julkaistun ”Be Seeing You” -albumin nimessä viitataan ”Prisonerissa” viljeltyyn tervehdykseen ja heidän kokoelmalevyllä ”Taking No Prisoners with Gypie 1977-1981” (2013) yhtyeen jäsenet poseeraavat Prisoner-takeissa. Iron Maiden teki sarjalle tribuuttikappaleen ”The Prisoner” levyllään ”The Number of the Beast” (1982). Simpsoneiden 12. tuotantokauden jaksossa “The Computer Wore Menace Shoes”, vuonna 2000, Homer joutui ”Villagen” kaltaiseen paikkaan - jaksossa vieraili Patrick McGoohan esittäen Numero 6:n ääntä. Prisonerin ideaa on kierrätetty myös ”The Truman Showssa” (1998), ”Matrixissa” (1999) ja TV-sarjoissa ”Lost” (2004-2010) ja ”Wayward Pine” (2015). Vuonna 2009 sarjan pohjalta tehtiin kuusiosainen minisarja.Tällä hetkellä Ridley Scott neuvottelee elokuvaversion teosta.

JERRY COLE & THE SPACEMEN

Äärimmäisen monipuolisena ammattilaisena Cole oli erittäin kysytty sessiokitaristi, jopa siinä määrin että hän on eräs Yhdysvaltain kautta aikain eniten levyttänyt studiomuusikko ja maineikkaan sessioryhmän The Wrecking Crew´n jäsen. Hänen kitarointiaan voi kuulla soololevyjen lisäksi mm. Frank Sinatran, Nancy Sinatran, Dean Martinin, Beach Boysin, Jerry Lee Lewisin, Aretha Franklinin, Roy Orbisonin, Dick Dalen, Lee Hazlewoodin, Neil Diamondin ja Little Richardin levyillä. Tähän ohjelmaan valitsimme Jerry Cole & The Spacemenin version The Markettsin hittikappaleesta ”Out of Limits”, uudelleen nimettynä ”Outer Limitsiksi”, vuodelta 1963.

THE NEW DIMENSIONS

Kalifornialaisten koulupoikien surf-yhtye The New Dimensions jäi aikoinaan Dick Dalen ja Chantaysin kaltaisten menestyjien varjoon, vaikka levytti pienelle Sutton -nimiselle levymerkille kolme varsin mielenkiintoista albumia 1963-1964. Malliksi yhtyeeltä nappasimme tämänkertaiseen aiheeseemme hyvinkin liittyvän ”Failsafen” vuodelta 1963.

THE EARTHLINGS

Suositun scifi-TV-sarja “Dr. Whon” innoittamana tehty obskuuri morsetusta sisältävä kummajainen ”March of the Robots” löytyy sessiomuusikoista koostuneen The Earlingsin vuonna 1965 julkaistun ainoan singlen B-puolelta.

RON GRAINER

Australialaissyntyisen, mutta sävellysuransa Englannissa tehneen Ron Grainerin (1922-1981) meriitteihin lukeutuu monien suosittujen elokuvien ja TV-sarjojen teemamusiikit: “Steptoe and Son” 1962, “Some People” 1962, “That Was The Week That Was” 1962, “Station Six Sahara” 1962), “The King's Breakfast” 1963, “Doctor Who” 1963, “Night Must Fall” 1964, “The Moon Spinners” 1964, “The Finest Hours” 1964, “Robert and Elizabeth” 1964, “Boy Meets Girl” 1967 ja tässä osassa käsittelyssä oleva “The Prisoner” 1967.

LAIKA & THE COSMONAUTS

Suomen ulkomailla menestynein ja tunnetuin instrumentaaliyhtye Laika & The Cosmonauts (1987-2008) onnistui ns. myymään jäätä eskimoille heidän viedessään surf-musiikkia takaisin sen syntysijoille Kaliforniaan. Mielestämme heidän herkullisesti elokuvamusiikin elementtejä sisältävä mielentasapainon rajoilla seilaava ”Floating” (1995) sopii tämänkertaiseen teemaan kuin nakutettu.

THE FIVE AMERICANS

Oklahomalainen poprock/garage-yhtye The Five Americans (1965-1969) kuului lukuisiin britti-invaasion synnyttämiin bändeihin ja menestykin varsin hyvin päästen parhaimmillaan valtakunnallisen listan viidenneksi kappaleella ”Western Union” 1967. Samana vuonna julkaistulta ”Progressions” –albumilta poimimamme ”Black Is White - Day Is Night” sopinee hyvin tämänkertaiseen hämmentävään, psykedeeliseen tunnelmaan. The Ventures -faneja saattaa kiinnostaa, että Five Americansin urkurina toimi John Durrill.

THE UNTAMED YOUTH

Maineikkaan ja monipuolisen yhdysvaltalaisen roots-kitaristin ja laulajan Deke Dickersonin johtama surf/garage yhtye oli toiminnassa 80-luvun puolivälistä aina 90-luvun loppupuolelle. Kuusi albumia ja läjän sinkkuja julkaisseen yhtyeen tuotannosta valitsimme ”Land Beyond The Moon” -nimisen kappaleen vuodelta 1992.

THE VENTURES

The Venturesin scifi-aiheinen “The Fourth Dimension” löytyy heidän vuonna 1964 ilmestyneeltä, varsin hyvin listoilla sijoittuneelta “In Space” -albumilta. Kyseistä levyä on usein pidetty yhtenä Venturesin parhaista sen sisältämän innoittavan ja aikaansa nähden kokeellisen soundimaailman vuoksi.