INSTRO A GOGO OSA 71 (5. kausi)

The Renegades oli ensimmäinen englantilainen rock-bändi, joka saapui kiertämään Suomea perusteellisesti 1960-luvun puolivälissä. Siinä missä muut angloamerikkalaiset aikalaisyhtyeet tulivat heittämään lähinnä pistokeikkoja suurimpiin kaupunkeihin, oli Renegades jotain muuta; nelimiehinen ryhmä toi ennennäkemättömän rajuilla esiintymisillään elävän rockin maahamme (kaikella kunnioituksella Jerry Williams ja Jan Rohde -faneja kohtaan) ja käynnisti ketjureaktion, jonka vaikutus ei ole vieläkään pysähtynyt. Jälkikäteen Renegadesin aiheuttamaa massahysteriaa on yritetty vähätellä, vaikka nelikko kiistatta aiheutti tyttöjen kirkumista, nuorison arvaamatonta käytöstä sekä suoranaista palvontaa.

Alustuksesta voittekin jo arvata, että tämänkertainen showmme on omistettu kokonaisuudessaan Renareille. Studiossa aihetta puimassa ja levyjä pyörittelemässä Janne Örnberg ja Jussi Rouhiainen.

Suomalaisilla on aina ollut lämmin suhde Birminghamissa 60-luvun alussa perustettuun Renegadesiin. Suomi-yhteys syntyi kuitenkin sattumalta yhtyeen basistin Ian Mallettin isoveljen, Keithin kautta, joka oli työharjoittelussa Helsingissä eräässä vakuutusyhtiössä kesällä -64. Musadiggarina hän tietenkin verkostoitui saman tien ja pian Leo Heinonen, eräs tuon ajan kovimmista promoottoreista, olikin jo buukkaamassa Renareita syksyksi neljän viikon kiertueelle, joka venyi lopulta kahdeksanviikkoiseksi. Seuraavan parin vuoden ajan bändi paahtoi Suomea ristiin rastiin, niin että vuosien 1964 ja 1967 välillä keikkoja voidaan laskea tehdyksi noin 500. Lisäksi yhteistyössä Scandia-Musiikin kanssa syntyi nippu singlejä ja peräti neljä LP:tä, ja täytyy huomauttaa, että tuohon aikaan LP-levyjä ei monikaan pop-artisti tai bändi päässyt Suomessa tekemään.

Renegades ei jäänyt pelkästään suomalaisten lellikiksi, vaan se nautti suosiosta myös Keski-Euroopassa ja eritoten Italiassa, jonne se asettuikin loppuajakseen. 60-luvun lopulla alkanut alamäki oli tietenkin monen asian summa; siinä missä Scandian tuotantopäällikkönä toiminut Jaakko Salo antoi bändille vapaat kädet, niin Italiassa tuottajat päättivät levytettävän materiaalin, minkä seurauksena taiteellinen kunnioanhimo alkoi hiipua ja vuoteen 1971 mennessä kaikki oli ohi. Mutta ainoastaan Renegadesin osalta, sillä laulaja Kim Brown, kitaristi Mick Webley (Renareissa 1967-1971) ja pysyvästi Italiaan jäänyt rumpali Graham Johnson perustivat 70-luvun lopulla 50-luvun rock and rollia nostalgisoineen Kim & The Cadillacsin. Bändi teki vajaan kymmenen vuoden olemassaolonsa aikana 10 albumia ja menestys, missäpä muuallakaan kuin Italiassa, oli vankkaa. Myös basisti Ian Mallett jatkoi satunnaista keikkailua kotikaupungissaan Liverpoolissa mm. Natchband -nimisessä pub rock -kokoonpanossa. Lopullisesti ympyrä sulkeutui kuitenkin vasta Suomessa, jonne Renegades palasi keikoille 1990-luvun lopussa ja 2000-luvun alussa - tästä ehkä tulevaisuudessa lisää.

Renegadesista löytyy lukuisia anekdootteja Suomen rock-musiikin historiasta kertovista opuksista ja muusikoiden elämänkerroista, mutta tämän vuoden toukokuussa ilmestynyt Esa Kuloniemen, puolitoista vuotta kestäneen työn tuloksena syntynyt, The Renegades – Luopiotarina, kertoo kronologisesti yhtyeen koko elinkaaren, historian ja myöhemmät vaiheet. Yli sataan haastatteluun ja laajaan tutkimusmateriaaliin pohjautuva kirja etenee kuin jännitystarina, jossa puuttuvat palaset yhtyeen osittain mystisistä vaiheista lopultakin loksahtelevat paikoilleen: oliko Bändin suurin hitti ”Cadillac” tietoinen plagiaatti Vince Taylorin ”Brand New Cadillacistä”, entä erotettiinko vai erosiko alkuperäinen soolokitaristi Denys Gibson 25. heinäkuuta 1966, ja mihin hän katosi 50 vuodeksi, ja miksi.

Hungarian Mod

Renegadesin ensimmäinen virallinen levytys löytyy ”Brum Beat” -nimiseltä, helmikuussa -64 julkaistulta, kokoelma LP:ltä, joka esittelee Birminghamin nousevia pop/rock-yhtyeitä. Vauhdikas sovitus Franz Lisztin ”Hungarian Rhapsodyn” yhdestä teemasta edustaa yllättäen instrumentaalirockia. Brumbeat -termi on puolestaan Birminghamin vastine Liverpoolin Merseybeatille.

Do The Shake

Suomessa levytyshommiin päästiin syksyllä -64 Scandia-Musiikin studiossa ja bändi teki tuolloin suuren vaikutuksen Jaakko Saloon, jonka mukaan Renareiden soittotaito oli huomattavasti parempi kuin valtaosalla suomalaisia nuorisobändejä. Ensimmäiseltä Scandian julkaisemalta ”Cadillac” -nimiseltä LP-levyltä löytyy eräs Renegadesin varhaisista mestariteoksista, riemastuttavan vitaalinen räminätwist, ”Do the Shake”. Kappale osoittaa varsinkin Denys Gibsonin taidokkuutta ja kekseliäisyyttä kitaristina, jota tultaisi pian kopioimaan laajasti maassamme.

Comin´ Home Baby

Omien levytysten lisäksi Renegades myös säesti joitain muita Scandian tähtiartisteja näiden levyillä. Dannyn kanssa syntyi mm. ”My Heart Must Do the Crying”, mutta me päädyimme valinnassamme Ann Christinen ja Renareiden harvemmin kuultuun tulkintaan mod jazz standardista ”Comin´ Home Baby” tammikuulta 1965.

Things Will Turn Out Right

Kolmannelta Scandia-LP:ltä (1965) valitsimme kuunneltavaksi ”Things Will Turn Out Right”. Kim Brownin käheän voimakkaan ja eläytyvän tulkinnan lisäksi Denys Gibsonin murhaava tremolo pitää huolen, että kappale kuuluu Renareiden muistettavimpiin klassikoihin.

Tell Me If It´s Over

Scandia-kauden päättävältä “Pop” -LP:ltä (1966) löytyvä herkkä balladi enteili sanoituksensa puolesta jo hidasta, mutta vääjäämätöntä suosion laskua Suomessa. Tämän jälkeen suunnaksi otettiin pehmeämpi linja ja Italia.

Thirteen Women

Keväällä -66 Renegades esitti Yleisradion tuottamassa ”Loco-Motion” -elokuvassa yhden rajuimmista kappaleistaan, ”Thirteen Women”, jonka Kim Brown oli bongannut aikoinaan Bill Haleyn ”Rock Around the Clockin” kääntöpuolelta. Kappale oli julkaistu jo hieman aiemmin em. elokuvan kuvauksia Scandia-singlen B-puolella (hämmentävää ettei A-puolella!) helmikuussa. Anekdoottina mainittakoon, että Scandian vastaava äänimies Jouko Ahera oli siinä määrin vaikuttunut Denys Gibsonin käyttämästä fuzz-pedaalista, että päätti siltä istumalta tilata samanlaisen studion vakiovarusteeksi.

Un Giorno Tu Mi Cercherai

Vuoden 1966 aikana, ja Scandia-sopimuksen päätyttyä, painopiste kiertueiden kohdalla alkoi siirtymään Keski-Eurooppaan, ja aivan erityisesti Italiaan. Saman vuoden huhtikuussa julkaistulla italiankielisellä kappaleella ”Un giorno tu mi cercherai” Renarit osallistui myös San Remon arvostettuun musiikkikilpailuun, johon ensimmäistä kertaa saivat ottaa osaa myös ulkomaiset esiintyjät. Ehtona oli kuitenkin, että laulu piti olla italiankielellä esitetty.

Cadillac

Italiassa Renegades menestys oli aluksi kovaa, kiertueita pukkasi, mutta vaikka yhtye sai keikoilla esiintyä vapaasti englanninkielellä, niin Ariston Recordsin painostuksesta levyillä tuli olla myös italiankielisiä esityksiä. Tästä syystä myös alkuaikojen hittibiisi ”Cadillac” äänitettiin laulun osalta uudestaan.

That Song Really Knocks Me

Lähetyksen ankkuriksi valitsimme vuonna -67 Ariston Recordsin julkaisemalta, puoliksi italiaksi ja puoliksi englanniksi esitettyjä kappaleita sisältäneeltä, ”Half and Half” -LP:ltä ”That Song Really Knocks Me”, jossa kuullaan soolokitarassa Denys Gibsonin tilalle pikaisesti pestattua Joe Dunnettia. keikkaväsymyksen uuvuttaman Dunnettin korvasi jo seuraavana vuonna Mick Webley, joka puolestaan nähtiin Renareiden riveissä vielä 90-luvun comeback-keikoilla.