INSTRO A GOGO OSA 81 (6. kausi)

Tämänkertaisen show´n olemme omistaneet kokonaisuudessaan kitaristeille. Edellisen tuotantokauden osassa 75 kävimme läpi viiden mielenkiintoisen brittiläisen kitarasankarin uraa. Nyt aiomme siirtyä Atlantin toiselle puolelle Amerikan Yhdysvaltoihin. Olemme valinneet esiteltäväksi jälleen viisi mielenkiintoista kuusikielisen kurittajaa: Albert Collins, Roy Buchanan, Davie Allan, Don Leady ja Joey Long. Käymme lyhyesti läpi kunkin miehen uraa ja analysoimme tietenkin asiantuntevasti heidän musiikkiesityksiään. Janne Örnbergin seurana go go -studiossa tällä kertaa, edelliselläkin kaudella vieraillut, Tuomas Levonmaa. Toivotamme teille antoisaa kuunteluelämystä.

ALBERT COLLINS

Texasin Leonassa 1932 syntynyt, mutta 1938 perheensä mukana Houstoniin muuttanut Albert Collins innostui kitaransoitosta todenteolla kuultuaan John Lee Hookerin ”Boogie Chillen” -kappaleen. 1950 Collins perusti ensimmäisen yhtyeensä Rhythm Rockersin, joka oli varsin suosittu Houstonin klubeilla. 1952 hän näki ensimmäistä kertaa myös toista texas bluesin pioneeria Clarance ”Gatemouth” Brownia, ja ihastui suuresti tämän Fender Esquiren käsittelyyn. Tämä johti siihen, että myös Collinsista tuli Fenderin käyttäjä - Esquiren kautta Telecasteriin hän siirtyi 50-luvun lopulla. Ensimmäistä kertaa studioon Collins pääsi 1958 ja jatkoi levytysuraansa aina 90-luvun alkuun. 1993 elokuussa Collinsilla havaittiin pitkälle edennyt keuhkosyöpä, johon hän menehtyi saman vuoden marraskuussa. Collins opittiin tuntemaan ilmeikkäänä laulajana, mutta erityisesti hänet muistetaan persoonallisesta soittotyylistään, josta sai ansaittua arvostusta jo elinaikanaan - Grammy-palkinnon hän kävi pokkaamassa yhdessä Robert Clayn ja Johnny Copelandin kanssa 1985 heidän yhdessä tekemästään ”Showdown!” -albumista.

ROY BUCHANAN

Arkansissa 1939 syntynyt Roy Buchanan loi maineensa nimenomaan persoonallisena kitaristina, vaikka levytti myös joitain laulukappaleita. Ensimmäisen kerran Buchanan pääsi levytysstudioon 19-vuotiaana Dale Hawkinsin kitaristina kappaleessa ”My Babe” 1958. 1960 hän siirtyi Dalen serkun, Ronnie Hawkinsin bändiin basistiksi. Varsinkin Kanadassa suositun ja pääsääntöisesti siellä tukikohtaansa pitänyt Ronnie Hawkins & The Hawks ei kuitenkaan pitempään kiinnostanut Buchanania. Hawks-pestin jälkeen hän toimi sessiokitaristina mm. Danny & The Juniorsin, Freddie Cannonin ja Merle Kilgoren levyillä ja teki ohessa myös kaksi heikosti menestynyttä soolosingleä. 60-luvun puolivälissä Buchanan jättäytyi musiikkikuvioista ja opiskeli parturiksi viettäen vapaa-aikansa perheensä parissa.Veri kuitenkin veti soittamaan, kun hän yllättäen sai ystävänsä kautta levytyssopimuksen Polydorille 1969, saaden jo seuraavana vuonna potkut. 1971 tehdyn Rolling Stone -lehden kirjoituksen johdosta ja tekeillä olevan TV-dokumentin takia Buchananin profiili oli jälleen nousussa ja Polydor pestasi kitaristin jälleen talliinsa. Vaikka Buchanan nautti suurta arvostusta varsinkin muiden muusikoiden keskuudessa, niin lopullinen läpimurto ja kaupallinen menestys jäi kuitenkin saavuttamatta. Tähän saattoi ainakin osin olla syynä hänen eksentrinen luonteensa ja ajoittain varsin vakavat juomisongelmat ja erään vuonna -88 sattuneen putkaan päätyneen ryyppyputken päätteeksi Buchanan hirttäytyi ahdistuskrapuloissaan sellissään.

DAVIE ALLAN

Fuzz-kitaran kuninkaaksi usein tituleeratun Davie Allanin levytysura käynnistyi kesäkuussa 1964 julkaistun ”War Path” -nimisen surf-instrumentaalin myötä. Tässä debyytissä kuuluu vielä voimakkaasti Allanin ihailemien Nokie Edwardsin, Duane Eddyn ja Dick Dalen vaikutus, mutta jo seuraavana ilmestyneellä ”Apache ´65” -singlellä, ja varsinkin samannimisellä albumilla, oma tyyli alkoi jo hahmottumaan. Allanin 60-luvulla tehtyjen levyjen julkaisusta vastasi tämän lukiokaverin Mike Curbin 1963 perustama Sidewalk Records. Myöhemmin merkittäväksi tuottajaksi ja jopa Kalifornian varakuvernööriksi nousseesta Curbista tuli Allanin uran alkuvaiheen tärkeä yhteistyökumppani, joka neuvotteli Allanin tekemään myös elokuvamusiikkia Roger Cormanin B-budjetin biker-elokuviin. 2000-luvulle tultaessa Allan oli tehnyt musiikkia yli kahteenkymmeneen pienibudjettiseen indie-elokuvaan. Allanin bändinä toimii edelleen The Arrows, vaikkakaan yhtyeen kokoonpano ei ole missään vaiheessa vakiintunut.

DON LEADY

Don Leady kuuluu siihen Austinissa Texasissa vaikuttaneeseen roots-enklaaviin, josta ovat ponnistaneet mm. The Leroi Brothers ja suuremman maineen saavuttaneet Stevie Ray Vaughan ja veljensä Jimmien The Fabulous Thunderbirds. Itse asiassa Leadyhän oli Leroi Brothersin perustajajäsen ja vaikutti yhtyeen kahdella ensimmäisellä levyllä. Tämän jälkeen vuorossa oli (edelleen kasassa oleva) The Tailgators, jonka kultakausi oli 1980-luvulla, ja tuolloin sen ikonisimmassa kokoonpanossa soitti mm. edellä mainitun Fabulous Thunderbirdsin ex-basisti Keith Ferguson, joka oli saanut tuossa vaiheessa Fabbareista kenkää huumeriippuvuutensa vuoksi. Tailgatorsin kultakauden levyt ovat varsinaista rootsmusiikin juhlaa, jossa sulautuvat hienosti yhteen monen monituiset vaikutteet, perinteisten rock’n rollin, rhythm’n bluesin ja rockabillyn lisäksi keitosta on maustettu nimittäin esimerkiksi texmex-musiikilla ja Louisianan cajun-tyylisellä musisoinnilla. Vaihtaapa Leady välillä kitaran viuluun ja harmonikkaankin.

JOEY LONG

Joseph Longoria, eli Joey Long oli lähtöisin varsin autenttisista olosuhteista Louisianasta. Kymmenhenkinen perhe nimittäin eli suhteellisessa köyhyydessä ja elätti itsensä mm. puuvillaa poimien. Ja myös kitaransoitosta innostuminen tapahtui lähes kliseisissä merkeissä, Long nimittäin sai soitonopetusta lähistöllä asuneelta mustaihoiselta vuokraviljelijältä nimeltään Charlie Wiser. 1950-luvun alussa Long aloitti ammattimuusikon uransa Houstonissa lyöttäytymällä yhteen Sonny Fisherin kanssa. Kaksikko sainattiin Starday Recordsille tammikuussa 1955 ja tuloksena oli viisi singleä, jotka ovat kaikkien aikojen kovimpien rockabilly-levytysten joukossa. Mutta kuten kävi monille muillekin tuon ajan nuorisoakteille, menestys ei suinkaan ollut pitkäkestoinen, ja vuodessa Fisherin ja Longin yhteislevyttelyt olivat ohi. Tämän jälkeen Long soitti muutamilla blueslevytyksillä, esimerkiksi Clarence ”Frogman” Henryn ja Ivory Joe Hunterin kappaleilla. Voidaan sanoa että valkoihoisen Longin esiintyminen mustissa kokoonpanoissa oli tuon ajan mittapuulla erittäin harvinaista, ehkä jopa ainutlaatuista. Muun muassa Johnny Winter on muistellut Longin olevan ensimmäinen valkoihoinen, jonka hän näki soittavan bluesia Texasissa, ja Winterin rumpali Uncle John Turner on kutsunut Longia kaikkien texasilaisten valkoisten blueskitaristien kummisedäksi. Joey Long eli kuolemaansa saakka ammattimuusikkona, jolla ei kuitenkaan ollut kiinnostusta varsinaiseen uran rakentamiseen, kehittämiseen tai suunnitteluun. Elanto otettiin lähinnä kapakkakiinnityksistä, myös muutamia epäsäännöllisiä levytyksiä syntyi silloin tällöin. Long kuoli vuonna 1995 62-vuotiaana sydänkohtaukseen.

ALBERT COLLINS

Albert Collinsin säveltämä instrumentaali ”Don´t Lose Your Cool” löytyy herran ensimmäiseltä, vuonna 1965 julkaistulta ”The Cool Sound of Albert Collins” -albumilta sekä saman levyn uudelleen julkaisuilta, tosin eri kansilla ja eri levy-yhtiöiden toimesta. Collins levytti kappaleen uudelleen ”Don´t Lose Your Cool” -nimiselle albumille 1983. Toinen valitsemamme kappale Collinsilta on vuonna 1968 singlenä julkaistu, vahvasti Booker T. & The M.G.´s -vaikutteinen instrumentaali ”Cooking Catfish”.

ROY BUCHANAN

Näytteeksi Roy Buchananin soittotaidosta valitsimme Bobby Gregg and his Friendsin ”Potato Peeler” -nimisen instrumentaalin, joka saavutti Billboardin Top 100 -listan 89. sijan 1962. Vaikka mistään suuresta hitistä ei voidakaan puhua, niin tässä varhaisessa tyylinäytteessä kuuluu jo ne kaikki leimalliset Buchananin kikat, jotka ovat innoittaneet suurta joukkoa läntisen maailman roots-kitaristeja.

DAVIE ALLAN

Davie Allanin ja tämän The Arrows-yhtyeen rouheaa soittoa kuultiin 60-luvulla monien Roger Cormanin tuottamien suosittujen pienibubjettisten biker -elokuvien soundtrackeilla. Valitsimme näytteeksi teemakappaleen ”Blues Theme” Cormanin itsensä ohjaamasta ”The Wild Angels” -elokuvasta vuodelta 1966. Kyseisen eksploitaatio-elokuvan päärooleissa nähtiin muuten Peter Fonda, Nancy Sinatra ja Bruce Dern. Apropoo… Eddie Van Halen on muuten joskus sanonut, että aloitti kitaransoiton kuultuaan kappaleen.

DON LEADY

Don Leadyltä valitsimme näytteeksi kaksi kappaletta, joista ensimmäinen ”Echo Surf Boogie”, joka löytyy vuonna 2013 julkaistulta ”Hillbilly Boogie Surfin’ Blues” -albumilta. Toinen näyte on puolestaan ”Ride of the Ruthless” vuonna 1985 julkaistulta instrumentaalialbumilta ”4 Big Guitars from Texas”. Kyseessä on tietynlainen kitaristien kokoontumisajo, jossa Leadyn lisäksi soitti mm. viime vuonna lievästi sanoen epäsäännöllisiin elämäntapoihin kuollut Evan Johns sekä texasilainen studio- ja taustamuusikkovelho Denny Freeman.

JOEY LONG

Tämänkertaisen Show´n ankkuriksi valitsimme Joey Longin erityislaatuista soittoa sisältävän Sonny Fisherin kakkossinglen ”Hey Mamma” vuodelta 1955. Kitaransoitosta kiinnostuneita kehotetaan kiinnittämään huomiota Longin soittoon aivan erityisesti kappaleen kolmanteen kitarasooloon, jonka sisältämiä kuvioita totuttiin kuulemaan vasta 15-20 vuotta myöhemmin ilmestyneillä levyillä.