INSTRO A GOGO OSA 86 (6. kausi)

Syntetisaattorit tulivat popkulttuuriin 50-luvulla hieman takaoven kautta kauhu- ja scifielokuvien efekteissä. Olemme jonkin verran showssamme sivunneet elektronista musiikkia, aina silloin tällöin ja liki huomaamatta (mm. osa 10 ja osa 51), mutta nyt otetaan soitin kokonaisuudessaan suurennuslasin alle ja lähdetään tutkimusmatkalle aina alusta asti. Tai ei ehkä kuitenkaan ihan sieltä esihistoriasta, sillä silloin meidän pitäisi mennä 1800-luvun puolelle, jolloin ensimmäiset puhelinkeskuksen kokoiset syntikka-aparaatit rakennettiin. Ajan rajallisuuden ja aihepiirin laajuuden vuoksi kiinnitämme huomion ennen kaikkea syntetisaattorien käyttöön elokuvamusiikissa. Vakioäänenä toimivan Janne Örnbergin parina toimii tällä kertaa Tuomas Levonmaa.

Eräs varhaisista elektronisen musiikin pioneereista oli saksalainen konserttipianisti Oskar Sala (1910-2002) Trautonium-nimisen elektronisen soittimen kehittäjänä ja soittajana. Ensimmäisen em. soittimen Sala rakensi Saksan yleisradion testiasemalla työskennelleen Friedrich Trautweinin kanssa 1930. Sodan jälkeen Sala jatkoi itsenäisenä muusikkona ja jatkoi soitinrakenteluaan perustamallaan studiolla Berliinissä. 60-luvun alussa Alfred Hitchcock pyysi Salaa luomaan soittimellaan lintujen ääniä elokuvaansa ”Linnut”. Tämän jälkeen hän alkoi keskittyä konsertoimisen sijaan entistä enemmän elokuvamusiikkiin ja ääniefekteihin, joista saikin lukuisia palkintoja.

Elektronisen musiikin kuuluisimpia soitinkehittäjiä oli tietenkin fysiikkaa ja sähkötekniikka opiskellut tohtori Robert Moog (1934-2005), joka kehitti ensimmäisen moduulisen syntetisaattorinsa 1963. Toisin kuin Oskar Salan Tratoniumin, Moogin käyttöliittymäksi vakiintui pianon kaltainen koskettimisto. Helpommin kuljetettava Minimoog ilmestyi markkinoille 1971 ja tuolloin soitin vakiintuikin monien rock-yhtyeiden kalustoon. Tiettävästi ensimmäinen Moogia sisältänyt rock-äänite oli The Doorsin esikoisalbumi vuodelta 1967.

Kun puhutaan syntetisaattoreiden käytöstä elokuvamusiikissa (ja mehän puhumme) ei voi tietenkään mitenkään ohittaa yhdysvaltalaista elokuvaohjaaja John Carpenteria, joka ohjauksen lisäksi on säveltänyt musiikit melkein kaikkiin elokuviinsa ja luonut siinä samalla kokonaan uuden, kylmän viileän ja uhkaavan elektronisen musiikin suuntauksen. Carpenterin tunnetuimpia Elokuvia ovat mm. ”Dark Star” (1974), ”Assault on Precinct 13” (1976), ”Halloween” (1978), ”Escape from New York” (1981), ”The Thing” (1982), ”They Live” (1988) sekä “Vampires” (1998). Carpenter konsertoi Helsingin Circuksessa elokuussa 2016.

Italialainen proge-yhtye ja elektronisen rockin varhainen vaikuttaja Goblin perustettiin 1972. Varsinaiseen maineeseen yhtye nousi 1975 aloittaessaan yhteistyön elokuvaohjaaja Dario Argenton kanssa giallo-elokuvassa ”Profonto Rosso”. Vuoden 1982 jälkeen Goblin lopetti konsertoinnin, mutta yhtyeen jäsenet jatkoivat silti edelleen yhteistyötä elokuvamusiikin saralla. 2005 nähtiin Goblin jälleen lavalla, mutta viralliselta nimeltään nyt Back to the Goblin. Tämän jälkeen Goblin on aika ajoin koonnut rivinsä konserttikiertueille aina näihin päiviin asti.

RAY CATHODE

Tuottaja, säveltäjä ja sovittaja George Martin (1926-2016) tuotti 50- ja 60-lukujen taitteessa BBC:lle erilaisiin radio ja TV-ohjelmiin erinäisiä efektejä ja jinglejä. Hän käytti usein elektronisen musiikin pioneeria Maddalena Fagandinia (1929-2012), ja Ray Cathode oli heidän yhteinen pseudonyyminsa, jolla he tekivät myös mm. musiikkia Doctor Who -sarjaan. Valitsimme heidän yhteistyön tuloksena 1962 singlellekin päätyneen ”Waltz in Orbit”. Fagandini jatkoi menestyksellisesti työskentelyä elokuva- ja televisiomusiikin parissa ja päätyi myös tuottajaksi ja ohjaajaksi. Martin puolestaan tultiin tuntemaan ”viidentenä beatlenä”.

JOHN BARRY

Joulukuussa 1969 ensi-iltansa saanut James Bond -elokuva ”On Her Majesty´s Secret Service” oli ensimmäisiä valtavirtaelokuvia, jonka teemakappaleessa käytettiin edistyksellisesti Moog-syntetisaattoria. Tämän käyttö ei ollut suinkaan alusta asti John Barrylle selviö, mutta elokuvan pitkän nimen ymppääminen laulettuun tunnusmelodiaan tuotti suurta päänvaivaa, joten lopulta päädyttiin onnistuneesti instrumentaaliseen tulkintaan ja Moogiin.

JOHN CARPENTER

John Carpenterin 100 000 dollarin budjetilla 1976 valmistuneen indie-elokuvan ”Assault on Precinct 13” (suom. Hyökkäys poliisiasemalle 13) ohjauksen lisäksi hän vastasi kunnon auteurin tapaan näyttelemistä lukuun ottamatta oikeastaan kaikesta muustakin: tuotanto, käsikirjoitus ja musiikki. Leikkaajana Carpenter käytti leikkisästi nimeä John T. Chance, jonka monet muistava John Waynen roolinimenä Howard Hawksin ohjaamassa westernissä ”Rio Bravo” (1959). Tämä ei ole sattumaa vaan Carpenterin elokuva onkin eräänlainen uusintaversio ko. klassikosta ja blaxpoitaatiogenressä klassikkostatuksen itsekin ansainnut.

GOBLIN

Goblinin soundtrack-tuotannosta valitsimme kaksi esimerkkiä, joista kumpainenkin syntyi Dario Argenton giallo-elokuvaan. Ensimmäinen on itseoikeutetusti Goblinin ja Argenton ensimmäisen yhteistyön, vuonna 1975 valmistuneen ”Profondo Rosson” teemakappale, joka löytyy samannimiseltä soundtrack-albumilta. Toinen näyte on vuonna 1982 valmistuneen ”Tenebren” teemakappale, jonka tekijäksi on Goblinin sijaan merkitty yhtyeen jäsenet yksittäin: Claudio Simonetti (koskettimet), Fabio Pignatelli (basso) ja Massimo Morante (kitara).