INSTRO A GOGO OSA 9

Australiassa 6.10.1939 syntynyt George Lazenby tunsi kotimantereensa liian pieneksi ja syrjäiseksi kunnianhimoisille suunnitelmilleen tulla joksikin. Hän päättikin muuttaa Lontooseen palvelusaikansa armeijassa päätyttyä 1963. Lazenby toimi alkuun autokauppiaana, mutta päätyi atleettisena ja komeana nuorena miehenä nopeasti mallitoimiston palkkalistoille. Hänet äänestettiin vuoden 1966 miesmalliksi ja rahakkaita työtarjouksia sateli jopa siinä määrin, että hänestä tuli maailman eniten tienaava miesmalli, mutta tämä ei riittänyt, seuraavaksi hän halusi tulla James Bondiksi.

Tämän vuoden viimeisessä lähetyksessämme on vahvasti agenttiteemainen vire: käsittelyssä on mm. brittiläinen tv-sarja ”The Avengers” ja vuonna 1969 valmistunut James Bond -elokuva, joka jäi australialaisen George Lazenbyn ensimmäiseksi ja viimeiseksi, mutta miksi? Musiikkinäytteet ovat jälleen käsin poimittuja herkkuja toimituksemme arkiston kätköistä: surfia, rautalankaa, garagea, totta kai agenttimusiikkia ja myös yksi haastava kuulijatoive on onnistuttu toteuttamaan. Niin ikään uskollisina kuulijoiden toiveille jatkamme, osassa 6. leikkisästi (ja todella persoonallisesti) ”sporttivartiksi” kutsumaamme osuutta, jossa esittelemme erilaisia urheilulajeja popkulttuurin näkövinkkelistä. Tällä kertaa luvassa on eleganteista eleganteinta urheilua, eli miekkailua - Allez!

THE ASTRONAUTS

Coloradon vuoristossa ei tiettävästi surffausta harrastettu, mutta siitä viis, sillä The Astronauts kuului 60-luvulla surf-musiikin ehdottomaan kärkikastiin. Olihan 1961-1968 koossa ollut ryhmä olennaisesti osana luomassa ko. musiikkigenreä. Kuunnellaanpa heidän ”Surf Party” -niminen esitys, joka soi myös samannimisen ”beach party” -elokuvien alagenreen kuuluvassa elokuvassa vuonna 1964.

THE CHANTELS

60-luvun tyttöbändit eivät juurikaan instrumentaaleja tehtailleet, saati soittaneet yleensäkään, sillä The Supremesin, The Ronettesin ja The Shangri-Lasin kaltaisten suosikkien taustabändit koostui miehisistä ammattimuusikoista. Poikkeuksiakin löytyy, esimerkiksi The Chantels -nimisen afroamerikkalaisen, varsin hyvin menestyneen, tyttöbändin jäsenet hallitsivat myös soittamisen. Kuunnelkaa vaikka: ”Peruvian Wedding Song”.

THE CANNONS

Brittiläisen The Cannons elinkaari (1960-1961) ja diskografia (kaksi singleä) jäivät lyhyeksi, mutta vahvasti jyräävä ”Bush Fire” on käypä todiste jälkipolville yhtyeen vitaalisuudesta.

SANDY NELSON

Orientaaliset vaikutteet olivat yleisiä surf-musiikissa, niin myös tässä rumpali Sandy Nelsonin hieman jälkijättöisesti isoimman surf-buumin jälkeen levytetyssä ”Casbahissa” (1965). Kitaran klaaraa tässä mainiossa kappaleessa mm. Larry Williamsin, Sam Cooken ja Marvin Gayen luottomies Rene Hall.

LAURIE JOHNSON

Brittiläinen orkesterinjohtaja ja säveltäjä Laurie Johnson menestyi etenkin elokuva- ja tv-sarjamusiikin saralla: liki koko 60-luvun esitetyn menestyssarja ”The Avengersin” (suomeksi ”Me kostajat”) lisäksi voisi mainita Stanley Kubrickin ”Tohtori Outolempi” -elokuvan musiikin vuodelta 1964.

ROLAND SHAW

Brittiläinen säveltäjä ja orkesterinjohtaja Roland Shaw ansioitui kollegoidensa, John Barryn ja Laurie Johnsonin tavoin myös elokuvamusiikin saralla. Koska olemme suosineet ohjelmassa John Barrya (ja tulemme jatkossakin suosimaan), niin nyt valitsimmekin Roland Shawn ja hänen orkesterinsa version vuoden 1969 James Bond -elokuvan, ”On Her Majestic Secret Service”, samannimisestä tunnussävelmästä.

THE QUIETS

Emme varmasti ole yksinämme mielipiteemme kanssa, jos väitämme helsinkiläistä The Quietsia yhdeksi Suomen kaikkien aikojen parhaaksi rautalankabändiksi? Tähän(kin) agenttiteemaa käsittelevään jaksoon valitsimme yhtyeeltä harvemmin kuullun tulkinnan The Venturesin vuonna 1966 levyttämästä ”Hot Line” -kappaleesta. Esitys löytyy vuonna 1999 julkaistulta englantilaiselta ”Swingin´ Creepers! - A Tribute to The Ventures” -kokoelmalta.

CLIFF GALLUP

Kitaravirtuoosi Cliff Gallup tunnetaan tietenkin Gene Vincentin Blue Capsien alkuperäisenä kitaristina, mutta mitä sen jälkeen miehelle tapahtui? Hän tietenkin jatkoi ammattimuusikon uraansa kotikaupungissaan Norfolkissa, Virginiassa aina kuolemaansa asti 1988. Blue Capsista eroamisensa jälkeen Gallup keskittyi enemmän easy listening -tyylisen countryn ja jazzin soittamiseen ja menestyi paikallisella tasolla varsin hyvin. Tätä tyylinäytteeksi valitsemaamme Gallupin instrumentaaliversiota, vuodelta 1966, Petula Clarkin hittikappaleesta ”Downtown” kyllä kelpaisi kuunnella hississä kuin hississä.

THE FRANTICS

Northwest (garage) -soundia Seattlen liepeiltä. Mikäli kaipaat ruumiinliikuntaa, niin The Franticsin “Cooker” lienee siihen tarkoitukseen mitä sopivin vaihtoehto.

THE FANATIC IV

Helsinkiläisen The Fanatic IV:in musiikissa herää henkiin 50- ja 60-lukujen taitteen yhdysvaltalainen kitaravetoinen rock´n´roll. Vahvasti Bobby Fullerin suuntaan kumartava yhtye on saavuttanut lyhyessä ajassa yleisön, kriitikoiden ja Instro A Go Go -toimikunnan mielenkiinnon. Yhtyeeltä ilmestyi vastikään herkullinen ”Go Where the Action Is” -EP-levy, mutta me valitsimme heiltä näytteeksi live-äänityksen, joka on valehtelematon dokumentti yhtyeen taidoista: ”Trapster” kesäkuulta 2013.

Sean Conneryn lopettamispäätös, ”Elät vain Kahdesti” (1967) jälkeen, oli saanut läpilyöntiä janoavat nuoret miesnäyttelijät pyrkimään koekuvauksiin, ja sinne myös George aikoi päästä. Hän selvitti Bond-tuottaja Albert R. Broccolin vakioparturin ja seuraavan ajanvarauksen, sitten hän muina miehinä istuutui viereiseen tuoliin ja sai charmillaan kutsun koekuvauksiin. Lazenby teki vaikutuksen koekuvauksissa nimenomaan toimintaotoksissa, joissa hän erottui muista urheilijataustallaan - musta vyö karatessa antoi uskottavuutta tappelukohtauksissa. Ja juuri tappelukohtaukset vakuuttivat Broccolin ja ohjaajaksi pestatun Peter Huntin Lazenbyn kyvyistä suoriutua Bondin roolin vaatimasta fyysisyydestä ja ennen kaikkea olla uskottava. Näin meni tarina George Lazenbyn pääsystä maailman himotuimpaan rooliin. Miksi se jäi miehen viimeiseksi Bond -elokuvaksi, onkin jo toinen tarina, mutta lyhyesti sanottuna siinä oli yhdistelmä veto- ja työntövoimaa. Toisaalta Lazenby halusi päästä kokeilemaan Bondin roolin avaamia ovia muihin projekteihin ja toisaalta Broccoli oli valmis pääsemään oikukkaaksi muuttuneesta miehestä eroon.

Herra ja rouva James Bond. Nuorenparin onnea ei vain kestänyt pitkään Tracyn kuoltua Bondin arkkivihollisen, Blofeldin saapuessa kätyrinsä Irma Buntin kanssa kuokkimaan hääjuhliin elokuvan lopussa. Bond vannoi katkerana kostoa, mutta Broccoli tiimeineen hylkäsi seuraavaan elokuvaan suunnitellun kostoteeman. ”Hänen majesteettinsa salaisessa palvelussa” -filmatisointi oli kuitenkin aiempia ja tulevia Bond -elokuvia (Daniel Graigin ”Casino Royaleen” asti) uskollisin Ian Flemingin alkuperäisromaanille.

Ennen Bond-tyttörooliaan Diana Rigg esiintyi suositun englantilaisen tv-sarjan ”The Avengers” (suom. ”Me kostajat) tuotantokaudella 4-6. Muotisuunnittelija John Batesin ”kissa-asuihin” pukeutunut Riggin roolihahmo Emma Peel tuli majuri John Steedin (Patrick Macnee) pariksi Honor Blackmanin esittämän Cathy Galen tilalle. Monien tieteenalojen lisäksi rouva Peel hallitsi kenttäagentille hyödyllisiä taitoja, kuten itämaisia kamppailulajeja ja tässä lähetyksessä käsiteltävää miekkailua.

Kuudes James Bond -elokuva, ”On Her Majestic Secret Service” (suom. Hänen majesteettinsa salaisessa palvelussa) sai ensi-iltansa 18.12.1969 Lontoon Odeon Leicester Squaressa, ja jo seuraavana päivänä myös Suomessa. Elokuva ei päässyt samoihin lukemiin lippuluukuilla kuin edellinen Bond -elokuva, ”You Only Live Twice”, mutta oli silti kautensa eniten katsotuimpia. Kriitikot suhtautuivat Conneryn jälkeiseen Bond -elokuvaan kaksijakoisesti (kuten toisaalta sarjan alusta alkaen), mutta kuitenkin pääasiassa positiivisesti ja kehuivat mm. elokuvan oivallista tasapainoa toiminnan, romantiikan ja Bondin henkilöhahmon suhteen.

Edellisessä osassa käsittelimme surf-musiikkia hieman enemmänkin, mutta mielestämme tuota vetistä reverb-kaikua ei voi silti kuunnella liikaa. The Astronautsin kotiseudulla, Coloradon vuoristossa ei juurikaan surffausta harrastettu, mutta onneksi surf-musiikkia soittaakseen ei tarvita vettä. Yhtye kuului genrensä menestyneimpiin yhtyeisiin ja pääsi esiintymään myös muutamissa, aikanaan suosituissa ”beach party” -elokuvissa. Erityistä suosiota Astronauts nautti kuitenkin Japanissa.

Tämänkertaisen lähetyksen sporttivartissa puhumme miekkailusta ja toimituksemme suosimassa tv-sarjassa, ”The Persuaders!”, Tony Curtisin esittämä Danny Wilde osoittautuu säilän sankariksi jaksossa ”The Ozerov Inheritance” (suom. Ozerovin suvun perintö).

Yhdysvaltalaisen pulp-kirjailija Johnson McCulleyn vuonna 1919 luoma Zorro taisteli 1820-luvun Kaliforniassa kansan puolesta sortovaltaa vastaan. Zorron hahmo toimi esikuvana myös toiselle legendaariselle popkulttuurihahmolle, nimittäin Batmanille. Ruoskaa ja miekkaa taitavasti käsittelevä Zorro (esp. Kettu) oli Batmanin tapaan päivisin varakas herrasmies, jolla oli toinen, salattu henkilöllisyys. Zorrona on vuosikymmenien aikana esiintyneet useat näyttelijät, kuten mm. Douglas Fairbanks, Tyrone Powers (kuvassa), Guy Williams, Frank Langella, Anthony Hopkins ja Antonio Banderas. Meksikolaisista näyttelijöistä muistettavimman roolisuorituksen teki Rodolfo de Anda elokuvassa ”La gran aventura del Zorro” vuonna 1976.

Elokuvien James Bond oli todellinen ruuan ystävä.
Kirjojen Bond valmistuessaan tosi tehtäviin lähinnä vain täytti itsensä. Makkarat tai munakas/munakokkeli olivat mieleen. Samoin tuhdit pihvit. Usein syötiin myös Club Sandwich.
Toimituksemme rakentaessa klubi sänkkäriä vain muutama asia on pakollista:
Leipä on paahdettu ja mukana on pekonia, majoneesia ja (mielellään) cheddar juustoa. Muuten sitten mukaan mikä on hyvää…broilerin tai kalkkunan rintafileitä, salaatinlehteä, tomaattia, avocadoa…Kun rakentelu on valmis, leikkaa leivät kolmion muotoon. Mukaan annokseen vielä esimerkiksi ranskalaisia tai sipsejä ja kaloreiden keräily voi alkaa.
Toim. Huom.: jos huuhtelet herkut –kirjojen- James Bondin tyyliin tuplaviskillä, kalorien määrä ei suinkaan vähene!

Kirjailija Ian Fleming

Toisin kuin leffojen Bond, joka siemaili Martineja, kirjojen Bond oli enemmän viskin ystävä. Ian ja James olivat myös kovia tupakkimiehiä.

Sean Connery imee vaikutteita seuraavaan otokseen…

Vuonna 1938 valmistuneen miekkailuelokuvien klassikon, ”The Adventures of Robin Hood” (suom. Robin Hoodin seikkailut), pääosassa itse Errol Flynn. Technicolor-väreissä kylpevä elokuva huomioitiin peräti kolmella Oscar-palkinnolla. Huomionarvoisia säilänheilutuselokuvia edustaa myös Tyrone Powersin tähdittämä ”The Mark of Zorro” (suom. Zorron merkki) vuodelta 1940 ja mm. Stewart Grangerin, Mel Ferrerin ja Janet Leighin tähdittämä ”Scaramouche” (suom. Säilän sankari) vuodelta 1952. Kaikki kolme kuuluu toimituksemme elokuvakerhon suosittelemien miekkailuelokuvien kärkeen.