INSTRO A GOGO OSA 91 (6. kausi)

Kuudennen kauden päättäjäispirskeissä puhumme valmisteilla olevasta ”Sadoin sähkökitaroin” -kirjasta, joka tulee samannimisen äänilevysarjan tapaan käsittelemään suomalaisen rautalangan historiaa ja pioneerivuosia. Ja suomalaisen rautalangan pioneerivuosista puhuttaessa ei ruotsalaisten vaikutusta voi kiistää. Valitettavasti yksi legendaarisimmista suomalaisenkin rock scenen kehitykseen vaikuttaneista tähdistä on poistunut keskuudestamme, joten on enemmän kuin perusteltua nostaa malja Jerry Williamsin muistolle.

Kevätkauden viimeisessä elokuvakatsauksessa olemme puolestaan nostaneet tutkailuun kaksi Sean Conneryn 60-luvun elokuvaa, joista toinen ennen Bond-uraa ja toinen sen jälkeen. Varsinkin se jälkimmäinen on hyvin mielenkiintoinen monestakin eri syystä, mutta varsinkin siksi, että siinä Connery sai vastanäyttelijäkseen aikansa kuumimman seksisymbolin Brigitte Bardot´n.

Ruotsin todellinen suuri rock and roll -pioneeri Jerry Williams, oikealta nimeltään Erik Fernström, kuoli 75-vuotiaana lyhyen sairauden jälkeen 25.3.2018. Williams oli skandinaavisen rockin legenda ja Suomessakin hyvin arvostettu. 60-luvun alussa oli maassamme jo perustettu muutamia rautalankayhtyeitä, mutta Jerry Williams & The Violents (kuvassa) antoi lopullisen sysäyksen todelliseen rautalankavillitykseen esiintyessään Helsingissä Expo-hallissa pääsiäisenä 1962. Hänen lavashownsa oli jo tuolloin omaa luokkaansa ja se antoi mallin rock and rollin tulkitsemisesta lukuisille aloitteleville rokkareille. 1964 soolouralle siirtynyt Williams julkaisi pitkän uransa aikana yli 30 albumia, mutta ennen kaikkea häntä pidetään juuri liveartistina.

Sean Connerystä Bondina olemme puhuneet ohjelmansarjan kuluessa useampaan otteeseen, ja luulen, että puhutaan jatkossakin, mutta tällä kertaa puhumme Conneryn urasta ennen ja jälkeen Bondin. ”Dr. No” (1962) oli ensimmäinen elokuva, jossa tämä skotlantilaissyntyinen näyttelijä sai nimensä alkukrediittien ensimmäiseksi, mutta ei mies silti Bondin rooliin täysin puuntakaa tullut vaan hän oli esiintynyt teatterissa, TV:ssä ja elokuvissakin vuodesta 1956 lähtien. Pikkuhiljaa roolit kasvoivat ja syyskuussa 1961 ensi-iltansa saaneessa John Lamontin ohjaamassa ”The Frightened City” eli ”Alamaailman sudet” Conneryn nimi paistatteli jo kolmantena alkuteksteissä. Aikalaisarvosteluiden mukaan juuri Conneryn esiintyminen tiukkailmeisen gangsterin roolissa teki tarinasta vavahduttavan uskottavan. Kuvassa Herbert Lomin esittämä rikollispomo joutuu Conneryn Lugerin tähtäimeen.

Alkuvuodesta 1966 tiedotettiin, että ”Hänen majesteettinsa salaisessa palvelussa” tulisi olemaan Conneryn viimeinen Bond ja naispääosassa nähtäisiin Brigitte Bardot Bondin tulevana vaimona, Tracynä. Suunnitelmat kuitenkin muuttuivat ja filmattavaksi valittiinkin ”Elät vain kahdesti”. Joka tapauksessa Connery ja Bardot tosiaankin tultiin näkemään yhteisessä elokuvassa, ei tosin Bondissa, vaan brittiläisessä westernissä, joka kuvattiin Espanjan Almeriassa. Lähtökohtaisesti siis varsin mielenkiintoinen produktio, jonka sivurooleihin oli pestattu aikansa kuuluisimpia eurooppalaisia näyttelijöitä, kuten mm. Stephen Boyd, Jack Hawkins, Honor Blackman ja Peter Van Eyck.

”Elät vain kahdesti” jälkeen Connery pyrki tietoisesti riisumaan Bondin smokin karskin, mutta suoraselkäisen lännenmiehen roolissa. Loppuvuodesta 1968 ensi-iltansa saaneessa ”Shalakossa” Connery esitti elokuvan nimiroolissa entistä ratsuväen upseeria, joka ryhtyy oppaaksi ryhmälle rikkaita aristokraatteja matkalle vaarallisien intiaanialueiden läpi. Nämä ylimieliset turistit tietenkin suututtavat käytöksellään intiaanit ja sen jälkeen ruuti palaa. Bardot neuvokkaan sankarittaren roolissa oli kieltämättä piristävä ja poikkeuksellinen näky 60-luvun westerneissä, joissa naiset oli nähty lähinnä uhreina tai statisteina. Aikalaiskriitikoiden palaute oli kuitenkin ristiriitaista: kunnianhimoinen yritys tehdä vakavasti otettava britti-western, mutta jää kaikin puolin jälkeen italialaisista. Vaikka elokuva oli Ranskassa menestys, floppasi se muissa maissa lähes totaalisesti. Myöhemmin elokuva on kivunnut kulttiklassikon maineeseen.

JAMES BROWN & THE FAMOUS FLAMES

James Brownin pitkä levytysura sisältää myös lukuisia instrumentaaleja, kuten alkuvuodesta 1963 julkaistun top 20 -hitin, ”Prisoner of Love”, kääntöpuolelta löytyvä ”Choo-Choo” osoittaa. Huikeasti jyräävässä menopalassa Brown itse on asettunut rumpupatterin taakse ja piskaa yhtyettään yhä tiukempaan grooveen.

THE VENTURES

Syyskuussa 1965 julkaistu “The Ventures a Go-Go” kipusi parhaimmillaan Billboardin albumilistan 16. sijalle ja Cash Boxin vastaavalla peräti 12. sijalle. Kyseiseltä albumilta poimimme kuunteluun yhtyeen oman sävellyksen ”Go-Go Slow”. The Ventures Special -jakson löydätte täältä.

THE MUTANTS

The Mutants on vuonna 1998 perustettu helsinkiläis-kouvolalainen instrumentaali-yhtye, jonka musiikkia he itse kutsuvat Afro-Garage-Mamboksi. Termi on varsin kuvaava sillä tämä kuusimiehinen ryhmä ammentaa aineksia musiikkiinsa mm. Tito Puentelta, Link Wraylta, Bar-kaysilta, Isaac Hayesilta ja Stoogesilta. Euroopan maiden lisäksi he ovat keikkailleet myös Etelä-Amerikassa. Kevään aikana ilmestyneeltä uutuusalbumilta, ”Mutantikolta” valitsimme näytteeksi kiivaan menopalan nimeltä ”Fungi”.

JERRY WILLIAMS & THE VIOLENTS

Ruotsalainen The Violents perustettiin jo 1959, mutta varsinaiseen maineeseen se ponkaisi 1962 yhtyeen laulusolistiksi pestatun Jerry Williamsin karismaattisen esiintymisen myötä. Violentsin rivit alkoivat rakoilla Williamsin lähdettyä soolouralle 1964 ja vuoteen 1966 mennessä yhtye lopulta hajosi. 1964 julkaistulla live-albumilla ”Jerry Williams & The Violents at Star Club” esiintyy kuitenkin vielä eräs koko 60-luvun alkupuoliskon kovin pohjoismainen rockyhtye, kuunnelkaa vaikka heidän tulkintansa yhdysvaltalaisen Gene Vincentin isoimmasta hitistä ”Be-Bop-A-Lula”.

THE SHADOWS

Englannin alamaailmaan sijoittuneen jännärin ”The Frightened City” musiikin teki Norrie Paramor ja hän antoi teemakappaleen myös suojattinsa The Shadowsin levytettäväksi, ja se puolestaan nousi syksyllä 1961 singlelistan 3. sijalle.

BRIGITTE BARDOT

50-luvun alussa elokuvauransa aloittanut ranskalainen Brigitte Bardot teki näyttelemisen ohella myös muutamia levytyksiä, kuten 1964 julkaistun ”Ne me laisse pas l´aimerin”. Bardot lopetti viihde-esiintymiset niin elokuvissa kuin levyillä 1973 ja on siitä lähtien kampanjoinut eläinten oikeuksien puolesta.

THE BENT SCEPTERS

80-luvun lopulla perustettu iowalainen surf/garage-yhtye The Bent Scepters julkaisi 90-luvun kuluessa kolme täyspitkää levyä sekä muutamia seiskatuumaisia. 1996 julkaistulta ”Blind Date with Destenyltä” löytyi tämänkertaiseen käyttöömme sopiva tribuuttikappale ”Shalako”. Yhtye ei ole missään vaiheessa antanut mitään varsinaista lopetuslausuntoa, mutta toiminnan voidaan katsoa loppuneen 2001.

THE ASTRONAUTS

Surf-yhtyiden kuningaskastiin kuuluva Astronauts on jälleen mukana, mutta tällä kertaa harvinaisella instrumentaaliversiolla Elviksen ”A Big Hunk O´Lovesta” - ilman leimallista jousikaikua vieläpä! Kappale on myös siinä mielessä harvinainen, että se levytettiin Japanissa erään kiertueen yhteydessä 1966. Tuohon aikaan Japanissa elettiin vielä instrumentaalirockin kultakauden loppua, vaikka yhdysvalloissa se oli jo auttamattoman vanhanaikaista. Kappale julkaistiinkin ainoastaan paikallisille markkinoille suunnatun singlen B-puolena.