INSTRO A GOGO OSA 92 (7. kausi)

Nyt käynnistyvä 7.kausi on erittäin merkityksellinen virstanpylväs Instro a Go Go Radion Shown saagassa, sillä tänä syksynä rikomme maagisen sadan jakson rajapyykin. Tuohon juhlajaksoon olemme totta kai varanneet joitain yllätyksiä, mutta myös ihan perusohjelmaan olemme juhlakauden kunniaksi satsanneet entistä enemmän ja ideoineet kesän aikana uusia kujeita ja koukkuja. Isäntinä, kuten tässä jaksossa, toimii edelleen Jari Moberg ja Janne Örnberg, mutta jo muutamalta edelliseltä kaudelta tuttu tiimi pääsee jälleen ääneen: Heli Jauhiainen, Timo Kurunsaari, Tuomas Levonmaa ja Jussi Rouhiainen.

Tämänkertaisen Show´n teemana on kertoa mitä nyt alkava kausi tulee pitämään sisällään. Ainakin jo ensimmäisestä kaudesta alkaen lupailemamme Rat Pack Special tulee lopulta toteutumaan. Lisäksi aiomme kunnioittaa 23.5 2017 edesmennyttä Roger Moorea, joka oli erottamaton osa 60-luvun svengaavan Lontoon kuvastoa jo pelkästään Pyhimyksen vuoksi. Oman tribuuttinsa ansaitsee myös Topi Sorsakoski & Agents, ja kyseisessä jaksossa tutustumme koplan levyttämiin kappaleisiin alkuperäisten tai ainakin aiempien versioiden näkökulmasta. Myös 50- ja 60-luvun pop-taiteesta tullaan puhumaan ja pyhäinmiestenpäivän aikoihin on jälleen luvassa jo perinteeksi muodostunut Halloween Party. Mutta ennen kaikkea IAGG Radio Show on edelleen musiikkipainotteinen ohjelma ja kappaleet käsinpoimittuja herkkuja, kuten tulette pian vaakuttumaan.

Viidennen kauden mainosvideon kuvasimme rennosti ulkona Pikku Huopalahden puistossa Helsingissä kesällä 2017. Kerrankin saimme yhtä lukuun ottamatta koko tiimin kerralla paikalle. Videon kuvasi Juho Karhu.

Kuudennen kauden mainosvideon kuvasimme Suvilahdessa, niin ikään Helsingissä ja loppupuolella näkyvän klubikohtauksen puolestaan Instro a Go Go Clubilla Vallilassa Sture 21:ssä. Videon kuvaajana edelleen Juho Karhu. Seitsemännelle kaudelle emme tehneet erillistä mainosta, mutta videomateriaalia tullaan silti näkemään sadannen shown yhteydessä.

Musiikkialan monitoimimiehen, promoottorin ja mm. Nuorten tanssihetki -TV-ohjelman (1961-1967) juontajan Antti Einiön levytysura alkoi sattumalta. Hän nimittäin lupautui Kulttuuritalolla erästä konserttia juontaessaan laulaa tulevalla keikalla, jos mölyävä yleisö olisi nyt hiljaa. Ääni salissa katkesi kuin leikaten, joten Einiö joutui lunastamaan lupauksensa. Hän otti yhteyttä Dannyyn, joka oli juuri levyttänyt ”East Virginian” Scandialle (jossa Einiö toimi vastaten ns. nuorisobändeistä) ja sopi, että voi harjoitella esiintymistään hänen ja Islanders -yhtyeen kanssa näiden treenikämpällä Liisankadun ruotsalaisella koululla. Kappaleiksi valikoitui Don & Deweyn ”Farmer John” ja Larry Williamsin ”Dizzy Miss Lizzy”. Menestys oli valtaisa, joten Einiö ehdotti Scandian viikkokokouksessa Jaakko Salolle kappaleiden levytystä. ”Farmer John” äänitettiin turhaa hienostelua vältelle yhdellä ainoalla otolla Scandian Kulttuuritalon studiossa keväällä 1964, ja se nousi parhaimmillaan myyntitilaston 3. sijalle ja radion Kahdeksan kärjessä -listan 1. sijalle. Levy julkaistiin myös Saksassa ja Ruotsissa. Tämän lisäksi Einiö teki syksyllä toisen singlen, ”Thunderbird Stomp / I Don’t Wanna Know”, ja keväällä 1965 vielä kolmannenkin, ”Got My Mojo Working / La la la la”, jonka taustakokoonpanona toimi Islandersin sijaan Esko Linnavallin studio - orkesteri. 60-luvun puolivälissä Einiö esiintyi menestyksellisesti yhtenä tähtenä Dannyn kiertueilla, mutta jätti laulaja-uransa kuitenkin vuoteen 1967 mennessä siirtyen takaisin varsinaiseen leipätyöhönsä promoottoriksi. Seuraavana vuonna hän perusti isoveljensä Paavo Einiön kanssa ohjelmatoimiston Artistit, joka toimi 1970-luvun lopulle asti. 80-luvulla Einiö keskittyi järjestämään isoja stadionkonsertteja, joihin toi esiintymään suuria kansainvälisiä tähtiä, kuten mm. Dire Straits, Rolling Stones, James Brown, Frank Sinatra, Tina Turner jne.

Lyhyen mutta muistettavan Blue Caps -aikakauden jälkeen Gene Vincent oli huomattavasti suositumpi Euroopassa kuin kotimaassaan Yhdysvalloissa. Meillä Suomessa hän piipahti lokakuussa 1964 Lahden Kansantalolla ja Helsingin Työväentalolla, jolloin keikka päästiin aloittamaan kovasti aikataulusta myöhässä, koska artistille sopivan kulkupelin hankkimiseen oli tuhlaantunut kohtuuttomasti aikaa. Säestyksestä vastaisi molemmilla keikoilla helsinkiläinen The Esquires: Reijo Bergström (soolokitara), Timo Jämsen (rytmikitara), Jorma Kalenius (basso) ja Matti Oiling (rummut). Lavan takana sulkeutuneen oloinen ja ilmeisen kipeää jalkaansa tuskastellut laulaja nautti aikalaiskertojan mukaan huomattavan määrän viskiä, mutta lavalle päästyään hoiti osuutensa ammattimaisella rutiinilla eikä taatusti jättänyt esiintymisellään yleisöään kylmäksi.

THE HUBBUBS

Itävaltalainen The Hubbubs aloitti puhtaasti instrumentaaliyhtyeenä 60-luvun alussa, mutta myös lauluesitykset tulivat ohjelmistoon varsin pian. 1965 levytetty originaalikappale ”Yellow Cat” yhdistää tiukaksi paketiksi melodisempaa eurooppalaista rautalankaa ja riffipainoitteisempaa kalifornialaista surfia. Hubbubs jatkoi keikkailua ja levytyksiä 80-luvun loppuun asti keventäen tyyliään iskelmällisempään suuntaan ja seuraten aikansa musiikillista kehitystä.

DUFFY POWER

Itälontoolainen Ray Howard (1941-2014) aloitti esiintymiset jo teini-ikäisenä 50-luvun lopulla skiffle-yhtyeessä. Levytysurakin alkoi hänen liityttyä maineikkaan promoottorin, Larry Parnesin talliin. Parnesilla oli tapana nimetä tähtensä uudestaan ja Howard tunnettiin 1959 eteenpäin Duffy Powerina. Bluesista innostunut nuorimies oli kuitenkin tyytymätön Parnesin hänelle suunnittelemaan cover-popparin imagoon, joten tiet erosivat 60-luvun alussa. 1963 Power aloitti lyhyen yhteistyön Graham Bond Quartettin kanssa, jolloin he levyttivät mm. Powerin oman rhythm & blues -sävellyksen ”If I Get Lucky Someday”. Myöhemmin 60-luvulla Power teki yhteistyötä myös mentorinsa Alexis Kornerin kanssa. Lyhytaikaisen Duffy´s Nuclear -yhtyeen jälkeen Power siirtyi enemmän taustalle sessiomieheksi.

LOS SONOR

Espanjan rautalankapioneeri Los Sonor oli toiminnassa ainoastaan 1960-1965, mutta se ehti silti jättää lähtemättömän vaikutuksen espanjalaiseen pop/rock sceneen. Kitarainstrumentaalien jäätyä vanhanaikaisiksi Los Sonorin entiset jäsenet perustivat kukin tahoillaan menestyksellisiä, 60-luvun loppupuolen musiikillisia trendejä seuranneita yhtyeitä: Los Pasos, Los Pekenikes ja Los Bravos (jonka onnistui murtautua jopa Englannin ja Yhdysvaltojen top teniin). Tyylinäytteeksi valitsimme Los Sonorin tulkinnan Henry Mancinin elokuvasävelmästä ”Charade” nimellä ”Charada” vuodelta 1964.

THE JOURNEYMEN

Samaan tyyliin kuin aiemmin esitelty yhtye, myös kalifornialainen surf-pioneeriyhtye The Bel-Aires (Mr. Moto) synnytti hajotessaan lukuisia menestyneitä bändejä: Eddie & The Showmen, The Challengers, The Standells ja näistä vähiten tunnetun The Journeymenin, jolta valitsimme kuultavaksi 1963 äänitetyn ”Surfer´s Bluesin”, joka selvästi mukailee Freddie Kingin ”San-Ho-Say´ta” krediittejä lukuun ottamatta. Yhtye ehti julkaista ainoastaan kaksi singleä ja yhden seiskatuumaisen splitin yhdessä The Revelairsin kanssa ennen hajoamistaan 1965.

BOBBY FREEMAN

Kalifornialainen rytmiblues- ja soullaulaja Bobby Freeman (1940-2017) aloitti uransa 1958 doo-wop ryhmä The Romancersin jäsenenä, kunnes teki sopimuksen itse säveltämiensä kappaleiden soololevytyksestä Jubilee Recordsin kanssa. Ensimmäisenä näistä julkaistiin sessiokitaristi Billy Muren kokoaman ryhmän kanssa äänitetty ”Do You Want to Dance”, Jubileen alamerkin Josien toimiessa julkaisijana. Kappale nousi 1958 valtakunnallisen R&B -listan 2. sijalle ja pop-listallakin 5.sijalle. Freeman ylsi samaan suosioon myös 1964 julkaistulla ”C´mon and Swimillä”, mutta sen jälkeen listasijoitukset loppuivat, vaikka ajoittaiset levytykset jatkuivat aina 70-luvun loppuun asti.

ANTTI (ANDY) EINIÖ & THE ISLANDERS

Paremmin juontajana ja promoottorina tunnettu Antti Einiö levytti 1964-1965 Scandialle kolme singleä, joista järjestyksessä toinen sisälsi A-puolellaan alun perin yhdysvaltalaisen (mutta varsinkin Ranskassa uraansa luoneen) rhythm & blues -laulaja Rocky Robertsin ”T-Bird” -nimisen riehakkaan rallin. Kappale sai Esko Linnavallin sovittamana uuden nimen ”Thunderbird Stomp” ja se julkaistiin syksyllä 1964. Vauhdikkaasta esityksestä huolimatta levyä myytiin huomattavasti debyyttiä vähemmän.

THE JAVALINS

The Tielman Brothersin ohella toinen Hollannissa ja koko läntisessä Manner-Euroopassa 60-luvun alussa menestynyt indorock ryhmä oli The Javalins. Tielman Brothersin tapaan myös Javalins yhdisteli esityksissään länsimaista rock and rollia ja omaa jaavalaista perinnemusiikkia, kroncongia. Esityskielenä he käyttivät sekä hollantia että englantia. 60-luvun ajanhenkeen heidän repertoaariinsa kuuluivat tietenkin myös kitarainstrumentaalit, kuten vuonna 1963 levytetty ”Javalin´s Beat ” osoittaa.

GENE VINCENT

Texasilaisen Gene Vincentin suosio kääntyi tämän kotimaassa laskuun jo parin vuoden kuluttua läpimurtohitistä ”Be-Bop-A-Lula” (1956). Euroopassa, varsinkin Englannissa ja Ranskassa, menestys jatkui villinä, vaikka sielläkin levymyynti oli laskusuuntaista. Vincent siis joutui 60-luvulla samaan oravanpyörään kuin monet muutkin 50-luvulla aloittaneet rokkarit, joilla oli edelleen vakiintunut keikkayleisö, mutta levymyynti romahtanut. Vincentin mustan nahan show oli kuitenkin niin voimallinen, että hän vältti kohtalon, joka osui useimmille rockabillyn zoot-pukuisille lännenmiehille, eli muusikonuran loppuminen. Hän näytti siltä kuin olisi saapunut tuntemattomasta galaksista, häntä ei sitoneet muotivillitykset ja genret, joten hän sopeutui varsin hyvin modien valtakaudelle ja go go -klubeille. 1964 Vincentin keikkabändinä toimi englantilainen The Shouts, jonka kanssa hän myös levytti yhden yhteisen albumin, ”Shakin´ Up a Storm”, jolta poimimme Vincentin version maamiehensä Dale Hawkinsin 1957 säveltämästä ja levyttämästä ”Susie Q´sta”.